Matka kulki maitten ja jäitten yli Kyrösselälle, jonka toisella puolella alkoi 12-penikulmainen autio taipale, tunnettu Kyrön-metsän eli Kyrön-kankaan nimellä, täynnänsä sora-harjuja, rämeitä ja keitaita. Matka-joukko tätä korpi-maata myöden läheni Kauraharjua, kun yhtäkkiä sen kukkulalla leimahteli palo. Pari kolme Lappalais-kotaa oli syttynyt tuleen ja samassa liekissä paloi kasanen tervaksia kirkkaalla valolla. Kummastellen Kurjen ukko sinne ajoi ja näki keitaan aukealla useita ahkioita lentävän pohjaseen päin. Hänen silmänsä kohta tunsi ajajat samaksi Lappalais-perheeksi, joka joulu-yönä oli Laukossa käynyt. Arvellessaan, mitä tämä Lappalaisten pako tiesi, hän antoi silmänsä heitä seurata pitkin lumista aukeata. Sitten tarkasteli taivaan ranteita. Tuolla luotehessa oli Lauhan kukkula, niinkuin mahtava pieli Kyrön-kankaan kannasten raja-pylvääksi. Mutta mitä kummia? Jo senkin huipussa kirkas valo leimahtelee. Ja kauempanakin kaukaisella Pyhävuorella kohta yhtäläinen loiste syttyy. Tuokiossa jo tämä kumma selveni Kurjelle. Se oli Pohjalaisten sanoma-tulet, jotka tällä tavoin kukkulasta kukkulaan lennättivät sanan vihollisten tulosta.
Kohta Kurjen ukko lähetti kolme suksi-miestä ottamaan Lappalaiset kiinni. Itse hän muun seuransa kanssa kulki hiljakseen Karvianjoen rannalle, jossa levähdettiin.
Tähän aikaan pitivät Pohjan Pirkkalaiset suuren kokouksen Pouttulassa. Viljakka, joka aavisti Kurjen ukon kosto-tuumia, oli jo koti-matkallaan järjestänyt sananlennätyksen Kauraharjulla, Lauhassa ja Pyhävuorella ja tahtoi nyt Pohjan miesten kanssa neuvotella puolustuksesta sekä heille ilmoittaa, mitenkä asiat olivat etelässä ja kuinka matka oli menestynyt. Sitten piti juotaman Vitjakan ja Lyylin häitä, ja Pouttulan emäntä askaroitsi Lyylin avulla valmistamassa näitten juhlien tarpeita. Raikas talvi-ilma matkalla ja virvoittavainen pohja-tuuli oli tuonut kaikki ruususet takasin Lyylin poskipäille ja jalompana entistänsä hän liikkui tätinsä, tulevan anoppinsa, käskyillä uuden kotinsa askareissa. Mutta kun Pohjan-piltti vei kokous-kapulan ympäri, levisi samalla tieto, että Pohjan neiti oli Pohjanmaahan takaisin tullut. Ja erittäinkin nuorissa tämä sanoma riemun sytytti. Miehissä he Pouttulaan kokoontuivat viettämään ikäänkuin voitonjuhlaa.
Kuinka suloinen olisi minun kuvailla iloisia juhlakemuja, vanhojen riemuja ja nuorten leikin-laskuja. Mutta minun täytyy seurata Pentti Poutun sanoja, niinkuin hän asiat selitteli ystävällensä Hannu Fordeel'ille, veneen perässä Kurkun laineilla.
Vanha Pouttu, joka täydellisesti ymmärsi mitä Pohjanmiesten nykyinen tila vaati, oli katsonut tarpeelliseksi, että häät tapahtuisivat uuden opin mukaan, jotta ei ainakaan kirkko ja pappeus, jonka valta nyt oli maassa mahtavin, menisi muitten vihollisten puolelle, Pohjalaisten perikadoksi.
Mutta tässä kohden oli äkki-arvaamaton este syntynyt. Pappi, joka Kyrössä toimitti uskon-levittäjän virkaa näillä pohjanmailla, kielsi antavansa kirkon siunausta avioliitolle, joka niin törkeästi rikkoisi kanonisen la'in. Jos olisi kaukaisempaa sukua ollut, hän ehkä olisi voinut muka saastaisuuden poistaa kirkon pyhyyden voimalla. Mutta orpanusten väliseen avioon ei hänen mielestään muu voisi lupaa antaa kuin itse pyhä isä Romassa.
Miehet Pouttulan käräjissä ottivat tämänkin asian keskusteltavaksi. Nuori Vitjakka ja hänen kanssansa useat muut väittivät, että isät ja isän-isät olivat kirkon luvatta naineet ja että ei nytkään ollut papin pyhityksestä väliä. Toiset taas väittivät vastaan, mitkä peläten kirkon maallista valtaa, mitkä sen hengellistä mahtia varoen. Monelta pääsi ilmi hänen salaiset vihansa uuden opin valtaa vastaan ja moni nuoremmista oli valmis nostamaan uskonsotaa koko maan vapahtamiseksi. Mutta viisaammat, jotka tunsivat aian merkkejä, jähdyttivät heidän intoansa.
Riita, joka tästä asiasta syttyi, tyyntyi kohta kun Lyyli astui heidän keskeensä.
— "Minä en ole riidan sytyttäjäksi tänne tullut, en myöskään naimista varten. Minä seuraan Pohjan-pilttiä, minä elän täällä keskellänne; — mutta minä olen ja tahdon vasta olla 'Pohjan neiti'." Huulensa hymyili ihmeellisellä tavalla, joka pani miesten sydämmet vavahtamaan. Hän lisäsi korkeammalla äänellä ja ikäänkuin käskemällä: "Pyhävuorella, Kyrön kankaan puolella, palaa jo sanomatuli. Viholliset ovat tulossa. Sinne, miehet, kankahalle, torjumaan heidät Pohjan rajoilta!"
Hän läksi itse pukeumaan sotaiseen pukuun, ja miehet yhdellä mielellä päättivät kiirehtiä Kankaalle.