— Mutta kuinka ikävää, että menetämme sinut, rakas täti Cornelia, jatkoi Anna, joka tunsi käyvänsä hiukan alakuloiseksi ja hempeämieliseksi.
— Rakkaani, ette te minua menetä, rauhoitteli häntä neiti Cornelia. — Ethän toki luule, että asetun asumaan lahden tuolle puolen Crawfordien ja Mac Allisterien ja muun roskaväen sekaan? Ei tule kysymykseenkään. Marshall muuttaa minun luokseni. Olen niin vihoissani ja kyllästynyt kaikkiin noihin renkeihin. Tuo Jim Hastings, jonka sain tänä kesänä, on ehdottomasti pahin laatuansa. Hän voisi saattaa kenet tahansa ottamaan aviomiehen. Ajatteles vain — eilen hän kaatoi kumoon koko kirnuuksen, niin että oiva paksu; kermani valui yli pihan. Ja luuletko hänen välittäneen vähääkään siitä, että voi meni hukkaan? Vieläkös mitä, ei puhettakaan siitä. Hän vain nauroi typerää nauruansa ja sanoi: "Kerma on hyvää maalle"… Eikös olekin miehen tapaista tuo, että keksii sanoa sillä tavoin? Sellaisiahan ne ovat. Mutta minä sanoin hänelle, ettei minulla ole tapana lannoittaa takapihaani paksulla kermalla.
— Minäkin toivotan sinulle onnea kaikissa mahdollisissa muodoissa, täti Cornelia, sanoi Gilbert juhlallisesti. — Mutta, lisäsi hän, voimatta vastustaa kiusausta, Annan rukoilevasta katseesta huolimatta, — minä pelkään että kultainen vapautesi on nyt mennyttä kalua. Kuten tiedät, on Marshall Elliott mies puolestansa.
— Minä pidän miehestä, joka tietää mitä tahtoo, julisti täti Cornelia. — Amos Grant, joka aikoinaan juoksi minun kintereilläni, oli oikea akka. Hän ei suinkaan tiennyt, mitä tahtoi. Eräänä päivänä hän hyppäsi lammikkoon hukuttautuaksensa — niin, ei minun tähteni — ja ehdittyään onnellisesti vedenpinnan alle alkoi hän uida rantaan. Täytyy tosiaankin olla mies osoittaaksensa sellaista päättäväisyyden puutetta… Toista on Marshall Elliott — jos hän olisi päättänyt hukuttautua, olisi hän myöskin suorittanut sen kunnollisesti.
— Ja sitten hänellä lienee myöskin hyvin kiivas luonto — niin olen kuullut, jatkoi Gilbert.
— Eihän hän olisikaan Elliott, ellei niin olisi. Siitä olen hänelle kiitollinen. Tulee olemaan oikein suunnattoman virkistävää ärsyttää hänet oikein vihan vimmoihin. Miehen, joka helposti tulistuu ja silloin tekee mielettömyyksiä, voi saada mihin tahansa, hänen ehdittyään rauhoittua. Mutta mitä mahtaakaan miehelle, jonka tyyneyttä mikään ei voi häiritä?
— Tiedäthän, että hän on vasemmistolainen, täti Cornelia?
— Siinäpä se — muutoinhan ei hänen olisi tarvinnutkaan kulkea suurinta osaa elämästään elävänä ihmeenä. Eikä taida olla suuria toiveita, että saisin hänet käännytetyksi, sanoi neiti Cornelia hieman tyytymättömällä äänellä. — Mutta ainakin hän on presbyteriläinen. Saanen kaiketi tyytyä siihen.
— Menisitkö naimisiin hänen kanssaan, jos hän olisi metodisti, täti
Cornelia?
— En, siitä voit olla varma. Politiikka kohdistuu tähän elämään, mutta uskonto kumpaankin.