— Mutta hänellähän oli niin kauhistuttava kotiristi siedettävänä, Cornelia. Sitä vaimoa et edes sinäkään voi puolustaa. En unohda koskaan, mitä ukko MacAllister sanoi hänestä hänen hautajaispäivänänsä: "Epäilemättä hän oli kristitty nainen, mutta luonto hänellä oli sellainen kuin itse paholaisella."
— Voihan hän kyllä koetella kärsivällisyyttä, myönsi neiti Cornelia vastahakoisesti, — mutta se seikka ei kumminkaan riitä hänen miehellensä puolustukseksi siitä mitä hän sanoi hautajaispäivänä. Hän palasi kirkkotarhalta samoissa vaunuissa kuin isäni, ja hän ei avannut suutansa, ennenkuin he olivat melkein kotona. Silloin hän oikaisi itseään, henkäisi syvään ja sanoi: "Usko tai älä, Stephen, mutta tämä on elämäni onnellisin päivä." — Mutta sellaisiahan miehet ovat. No, pian hän meni uusiin naimisiin, ja silloin hän sai rouvan, jolla oli pontta luonteessansa. Hän huolehti ensi työksensä siitä, että Job Taylor pystytti ensimmäiselle rouvallensa komean kultakirjaimin koristetun hautapatsaan. Siihen jätettiin tilaa myöskin toisen rouvan nimelle — sillä hän sanoi että varmaankaan ei olisi ketään, joka muistuttaisi hänen miestään pystyttämään hautapatsaan hänelle.
— Taylorin perheestä muistuu mieleeni — kuinkas onkaan rouva Lewis
Taylorin laita, joka asuu The Glenissä, tohtori? kysyi kapteeni Jim.
— Hän kyllä paranee hiljakseen, mutta hänen täytyy tehdä liiaksi työtä, vastasi Gilbert.
— Hänen miehensä raataa myöskin otsansa hiessä — hän lihottaa porsaita näyttelyihin, sanoi neiti Cornelia. — Hän on kuuluisa muhkeista porsaistansa. Hän on paljon ylpeämpi porsaistansa kuin lapsistaan. Porsaat lihovatkin ja kukoistavat, mutta lapsia ei kannata liioin kehua. Hän valitsikin niille köyhän äitiraukan, joka näkee nälkää kilpaa tenavien kanssa. Porsaat saavat kerman ja lapset sinisen maidon.
— Sattuu joskus, Cornelia, että minun täytyy myöntää sinun olevan oikeassa, niin raskasta kuin se onkin, sanoi kapteeni Jim. — Tuo mitä sanoit Lewis Taylorista, on selvä, vastaanväittämätön totuus. Kun näen hänen onnettomat lapsiraukkansa, joilta puuttuu kaikki mitä lapset tarvitsevat, menetän ruokahaluni moneksi päiväksi.
Gilbert meni keittiöön, siksi että Anna oli viitannut hänelle. Anna sulki oven ja piti hänelle pienen hyvää tarkoittavan ripityksen.
— Gilbert, sinä ja kapteeni Jim saatte nyt lakata väittelemästä neiti Cornelian kanssa. Olen kyllä kuullut kaikki — ovi oli raollaan — ja nyt jo saa riittää.
— Mutta sehän on hänestä itsestänsä niin kovin hauskaa, Anna.
— Sehän on kyllä mahdollista, — mutta kohtuus kaikessa — hän voi pian suuttua täydellä todella. Nyt on päivällinen valmis ja, Gilbert, et saa antaa täti Lynden leikata hanhia! Tiedän että hän aikoo tarjoutua tekemään sen, sillä hän luulee, ettet sinä osaa tehdä sitä kunnollisesti. Mutta näytä hänelle että sinä kyllä pystyt siihen.