— On kauheata, kuinka sinä hemmottelet tuota poikaa, sanoi Marilla, kun Davy säteilevin kasvoin oli mennyt ulos siivon Doran kanssa.
Marillan kasvatustako oli edistynyt jättiläisaskelin viimeisenä kuutena vuotena, mutta vieläkään hän ei ollut voinut vapautua siitä käsityksestä,
että oli hyvin vahingollista lapselle saada liian monta toivettaan toteutetuksi.
— Kaikilla hänen luokkansa pojilla on intiaanikoriste, ja Davy haluaa luonnollisesti myöskin sellaisen, sanoi Anna. — Tiedän, miltä se tuntuu… En koskaan unohda, kuinka halusin puhvihihoja, kun kaikilla muilla tytöillä oli sellaiset. Ja Davy ei ole hemmoiteltu. Hän tulee päinvastoin kiltimmäksi päivä päivältä. Ajattelehan, mikä ero hänessä on verrattuna siihen, minkälainen hän oli tänne tullessaan vuosi sitten!
— On totta, ettei hän tee enää niin paljon vallattomuuksia alettuaan käydä koulua, tunnusti Marilla. — Hänelle on kaiketi terveellistä olla hiukan toisten poikien joukossa. Mutta minua ihmetyttää, ettemme ole vielä mitään kuulleet lasten sedästä. Emme ole saaneet riviäkään sitten kuin viime toukokuussa.
— Minua huolestuttaa ajatellessani, mitä hän tulee kirjoittamaan, huokasi Anna alkaen kokoilla lautasia ja laseja. — Jos kirje tulisi, niin pelkäisin aukaista sitä, sillä voisihan siinä olla, että hän haluaa ottaa kaksoiset luokseen.
Kuukautta myöhemmin tuli todellakin kirje. Mutta se ei ollut lasten sedältä. Eräs tämän hyvä ystävä kirjoitti ja kertoi, että Richard Keith kaksi viikkoa sitten oli kuollut keuhkotautiin. Kirjeen kirjoittaja oli niinikään saanut tehtäväkseen hänen testamenttinsa toimeenpanon, ja tämän testamentin mukaan jätettiin kaksituhatta dollaria neiti Marilla Cuthbertin liuostaan käytettäväksi Davyn ja Doran hyväksi, kunnes he tulisivat täysi-ikäisiksi tai menisivät naimisiin. Sillä välin oli korot käytettävä heidän ylläpitoonsa.
— Voihan tuntua sydämettömältä iloita jostain, joka on kuolemantapauksen yhteydessä, sanoi Anna. — Minun käy sääliksi herra Keith parka, mutta olen iloinen siitä, että saamme pitää kaksoiset.
— Rahat tulivat hyvään tarpeeseen, sanoi käytännöllinen Marilla. — Tahdoin kyllä mielelläni pitää lapset, mutta en todellakaan tiennyt, kuinka minulla olisi siihen varaa, varsinkin senjälkeen kuin he alkavat tulla suuremmiksi… Maatilan vuokra riittää hädin tuskin meidän ylläpitoomme, ja minä olin päättänyt, ettei senttiinkään sinun rahoistasi koskettaisi heidän tähtensä. Sinä teet näinkin jo aivan liian paljon heidän hyväkseen. Dora ei tarvinnut tuota uutta hattua, jonka ostit hänelle, enempää kuin kissa tarvitsee k alita häntää. Mutta nyt olemme saaneet tuntuvan avustuksen eikä meillä ole syytä olla huolissamme.
Davy ja Dora ihastuivat kuullessaan, että he saisivat jäädä Vihervaaralle "ainaiseksi". Että setä, jota he eivät koskaan olleet nähneet, oli kuollut, ei vuodattanut katkeraa pisaraa heidän ilonmaljaansa. Ainoastaan Doran valtasivat äkkiä pahat aavistukset…