Yhteiskunnanparantajat näkivät jo tuon näyn edessään. Ei tarvittu kovinkaan paljoa mielikuvitusta voidakseen kuvitella, miltä näyttäisi puolen kilometrin pituinen aita, jota tuollaiset huutavin värein töherretyt ilmoitukset koristivat. Kaikki ajatukset puidenistutuksesta ja koulupihan aidasta katosivat tämän uuden vaaran ilmetessä. Kaikille hyville parlamenttaarisille tavoille annettiin palttua, ja Annan epätoivoiset yritykset palauttaa järjestystä olivat tuloksettomia. Kaikki puhuivat toistensa suuhun, ja syntyi kauhea melu.
— Rauhoittukaamme nyt toki hieman, pyysi Anna, joka oli kaikista kiihtynein ja koetti keksiä jotain tapaa, millä ehkäistä aietta.
— En voi käsittää, kuinka häntä voitaisiin estää, huudahti Jane katkerasti. — Jokainen kai tietää, minkälainen Judson Parker on. Rahasta hän tekee mitä tahansa. Hänellä ei ole kipinänkään vertaa yhteistunnetta tai kauneusaistia.
Koko juttu näytti jokseenkin toivottomalta. Judson Parker ja hänen sisarensa olivat ainoat tämän nimiset Avonleassa, niin ettei voitu harjoittaa mitään painostusta sukulaisten tai omaisten kautta. Martha Parker oli jokseenkin vakiintuneessa ijässä oleva nainen, joka ei pitänyt mistään nuorista eikä varsinkaan Yhteiskunnanparantajista. Judson oli kohtelias mies, jolla oli hunaja huulilla ja niin välttelevä ja mairitteleva olemus, että oli aivan hämmästyttävää, kuinka vähän hyviä ystäviä hänellä oikeastaan oli. Ehkä hän oli ollut liian monissa kaupoissa mukana — sellaisesta saa harvoin kansansuosiota. Häntä pidettiin hyvin "sliipattuna", ja yleinen mielipide oli, että omantunnonvaivat tuottivat hänelle vähimmin kärsimyksiä.
— Eikö ole ketään, joka voisi hänelle mitään? tuumi Anna, joka ei vielä ollut menettänyt kaikkea toivoa.
— Hänellä on tapana käydä Lovisa Spencerin luona Valkorannassa, ilmoitti Carrie Sloane. — Ehkä hän voisi pyytää ja rukoilla häntä olemaan vuokraamatta aitaa.
— Oh, ei varmastikaan, sanoi Gilbert suurella varmuudella. — Tunnen kyllä Louisa Spencerin. Hän ei "usko" yhteiskuntaa parantaviin yhdistyksiin, mutta hän uskoo kiliseviin hopea- ja kuparikolikoihin. Hän pikemminkin yllyttää Judsonia kuin kieltelee häntä.
— En tiedä muuta neuvoa kuin että muodostamme toimikunnan, joka saa mennä hänen luokseen ja esittää vastalauseensa, sanoi Julia Bell, ja tyttöjä meidän on lähetettävä, sillä pojille hän vain tiuskii… Mutta minä en mene, tietäkää se, niin että minua ei tarvitse kenenkään ehdottaa.
— On parasta, että lähetämme Annan yksinään, sanoi Oliver Sloane. —
Hän jos kukaan voi kai puhua kumoon Judsonin.
Anna pyysi kieltäytyä luottamuksesta. Lopuksi hän lupasi mennä "johtamaan puhetta", mutta hän pyysi mukaan muutamia toisia jäseniä "moraaliseksi tueksi". Diana ja Jane valittiin senvuoksi antamaan hänelle moraalista tukea ja yhteiskunnanparantajat hajaantuivat, suristen ja soristen suutuksissaan kuin kiukkuiset mehiläiset.