— Hänen täytyy, sanoi Paul hyvin painokkaasti. — Hän tietää, että minä en tahdo olla hänen luonaan, ellei hän tee sitä. Oikeastaan luulen, että hän on täpötäynnä ilkeyttä…
— Ja onko Norah saanut jo selville Kultaneidon olemassaolon?
— Ei, mutta luulen hänen epäilevän sitä. Olen melkein varma siitä, että hän piti minua salaa silmällä viime kerralla, kun menin luolaan. Minä en välitä vaikka hän pääseekin asian perille — vain hänen itsensä tähden en tahtoisi niin käyvän, jotta en loukkaisi hänen tunteitaan… Mutta jos hän ehdottomasti tahtoo, että hänen tunteitaan loukataan, niin en voi sitä auttaa.
— Jos minä lähtisin rannalle jonakin iltana sinun mukaasi, luuletko, että minäkin saisin nähdä sinun luoto-ihmisesi?
Paul pudisti vakavasti päätään.
— Ei, en luule — minä olen kaiketi ainoa, joka voi nähdä heidät. Mutta neiti voisi nähdä omia luoto-ihmisiään. Neiti on sitä lajia, joka voi… Me olemme molemmat sellaisia… Neiti ymmärtää, lisäsi hän ja puristi tuttavallisesti hänen kättään. — Eikö olekin ihastuttavan hauskaa olla sellainen, neiti?
— Onpa tietenkin! virkkoi Anna, ja harmaa, säteilevä silmäpari katsoi alas siniseen yhtä säteilevään silmäpariin. Sekä Anna että Paul tiesivät, mitä kauniita avaruuksia mielikuvitus avaa, ja molemmat tunsivat tien näihin onnellisiin seutuihin. Siellä kukkivat ilon ikinuorteat ruusut laaksoissa ja porisevien purojen äärillä, pilvet eivät himmennä aurinkoista taivasta, kirkkaat kellot helähyttävät sointujaan ja sukulaissieluja siellä on yllin kyllin… Tieto tuon maan sijaitsemispaikasta — "itään päivästä ja länteen kuusta" — on korvaamattoman kallisarvoinen ja sitä ei voida ostaa rahalla mistään kauppapaikasta. Se on hyvien haltijattarien lahja, ja vuodet eivät voi sitä heikontaa tai ottaa sitä pois. On parempi omistaa se ja asua ullakkokamarissa kuin hallita palatsissa ja olla sitä vailla.
Avonlean kirkkomaa oli sama ruohottunut ja yksinäinen paikka, mikä se aina oli ollut. Mutta Yhteiskunnanparantajat olivat kiinnittäneet huomionsa siihen, ja Priscilla Grant oli lukenut kirjoitelman hautausmaan hoidosta ja huolenpidosta, jonka sisällyksestä hän oli tehnyt selkoa yhdistyksen viime kokouksessa. Joskus tulevaisuudessa aikoivat A.N.Y:t laittaa sammaltuneen ja kaatumaisillaan olevan puuaidan sijalle siistin puupylväistä ja rautalangasta yhdistetyn aidan; ruoho niitettäisiin ja kallistuneet hautapaalut nostettaisiin pystyyn.
Anna laski Matthewn haudalle ne kukat, jotka hän oli tuonut sitä varten, ja sitten hän meni pieneen poppelien Varjostamaan sopukkaan, jossa Hester Gray nukkui. Aina "itse valitsemanaan" syntymäpäivänä tehdystä retkestä saakka oli hänellä ollut tapana laskea kukkia Hesterin haudalle käydessään Matthewn haudalla. Edellisenä iltana hän oli tehnyt pyhiinvaellusmatkan villiin metsäpuutarhaan ja tuonut sieltä muutamia Hesterin omia valkeita ruusuja.
— Ajattelin, että pitäisit enemmän niistä kuin mistään muista, kultaseni, kuiskasi hän hiljaa.