Tyttö antoi palmikon taas pudota — huoaten niin syvästi, se tuntui tulevan aina hänen varpaistaan asti ja sisältävän monien vuosisatojen surut.
— Niin, se on punainen, sanoi hän alistuvasti. — Nyt voitte ymmärtää, miksi en minä voi olla oikein onnellinen. Ei kukaan, jolla on punainen tukka, voi olla onnellinen Muusta en minä niin kovin suuresti välitä — kesakoista ja vihreistä silmistä ja laihuudestani. Kaiken tuon voin ajatuksissani jättää pois. Voin kuvitella mielessäni, että minulla on iho kuin helein ruusunlehti ja orvokinsiniset silmät, jotka säteilevät kuin tähdet. Mutta tukka — kas sitä en voi ajatuksissani poistaa. Se pysyy paikallaan. Teen kuitenkin parastani. Sanon itselleni: hänen kasvojansa kehystävät loistavat hiukset, mustat kuin korpinsiipi… Mutta koko ajan tiedän, että se on inhoittavan punainen, ja se on minun suurin suruni. Se tulee kestämään läpi koko elämäni. Eräästä kirjasta luin kerran tytöstä, jolla oli sydänsuru, mutta sen aiheuttajana ei ollut punainen tukka. Hänellä oli päinvastoin kullanhohtavat kiharat, jotka valuivat alas alabasteriotsalle. Minkälainen on alabasteriotsa? En ole koskaan voinut saada sitä selville. Voitteko sanoa sen minulle?
— Ei, pelkään, että en voi, sanoi Matthew, joka alkoi joutua päästä pyörälle.
Hänellä oli sama tunne, mikä hänellä oli ollut kerran viheriässä nuoruudessaan, kun hän oli ollut mukana eräällä huviretkellä ja muuan toinen poika oli narrannut hänet "jauhamaan suolaa".
— No niin, jotain hyvää sen on täytynyt joka tapauksessa olla, sillä hän oli jumalaisen kaunis. Miltähän mahtaisi tuntua olla jumalaisen kaunis?
— Älä kysy sitä minulta!… sanoi Matthew.
— No, mutta jos saisitte valita — minkälainen olisitte mieluimmin — jumalaisen kaunis vai säkenöivän sukkela vaiko enkelimäisen hyvä?
— Niin, sepä olisi todella vaikea ratkaista…
— Juuri niinkuin minäkin ajattelen! Olen aina kahden vaiheilla. Mutta sehän voi olla samantekevä, sillä minä en koskaan tule olemaan mitään niistä. Kaikkein vähimmin enkelimäisen hyvä… Rouva Spencer, hän sanoi — oi, herra Cuthbert! Oi, herra Cuthbert!! Oi, herra Cuthbert!!!
Rouva Spencer ei liene ilmaissut ajatustaan tällä tavoin; tyttö ei myöskään ollut tipahtanut vaunuista eikä Matthew tehnyt mitään yllättävää. Maantie oli yksinkertaisesti tehnyt mutkan, ja ajajat joutuivat "puistokäytävään".