— Niin, kunhan et vain lörpöttelisi Dianaa kuoliaaksi, sanoi Marilla. — Mutta eräs asia on paras painaa mieleesi, Anna. Et saa leikkiä koko aikaa, etpä suurinta osaakaan siitä. Sinulla on askareesi toimitettavana, ja ne on tehtävä ensin.
Annan onnenmalja oli täysi, ja Matthew saattoi sen vuotamaan yli laitojen. Hän oli juuri tullut kotiin käytyään kauppapuodissa, ja hän veti hämillään taskustaan pienen tötterön ja ojensi sen Annalle, katsahtaen samalla rukoilevasti sisareensa.
— Kuulin sinun kerran sanovan, että pidit suklaakaramelleista, kas tässä saat muutamia, sanoi hän.
— Kas sepä vasta oiva keksintö, sanoi Marilla. — Nyt hän pilaa sekä hampaansa että vatsansa. No niin, lapsi, älä näytä niin onnettomalta. Saat tietenkin syödä ne, kun kerran Matthew on ne ostanut. Hänen olisi paremminkin pitänyt antaa sinulle piparminttukaramelleja. Ne ovat terveellisempiä. Älä nyt tee itseäsi sairaaksi syömällä ne kaikki yhdellä kertaa.
— Ah ei, en varmastikaan, sanoi Anna innokkaasti. — Syön vain yhden ainoan tänä iltana, Marilla. Ja enkö saisi antaa Dianalle niistä puolet? Toinen puoli maistuu kaksinkerroin hyvältä, jos saan antaa muutamia hänelle. Oi, kuinka hauskaa on ajatella, että minulla on jotain annettavaa hänelle!
— On kuitenkin sanottava tytön kiitokseksi, sanoi Marilla Annan mentyä ylös vinttikamariinsa, että ahne hän ei ole. Siitä olen iloinen, sillä ahneet lapset ovat minun kauhistukseni… Hyvänen aika, on vain kolme viikkoa siitä kuin hän tuli, ja minusta tuntuu jo kuin olisi hän ollut täällä aina. En osaa kuvitella taloa ilman häntä. Älä nyt taas ota tuota ilmettä "mitäs minä sanoin?", Matthew. Se on naisellakin jo kyllin vihaksipistävä, mutta miehellä suorastaan sietämätön. Olen varsin halukas tunnustamaan olevani iloinen siitä, että suostuin pitämään tyttöpahasen ja että pidän enemmän hänestä päivä päivältä — mutta älä kuvittele, että se on sinun ansiosi, Matthew kulta.
XIII.
ILOISIA TOIVEITA.
— Annan pitäisi tulla sisään ja istuutua käsityönsä ääreen, sanoi Marilla, katsoen kelloa ja siitä ulos väkevään iltapäiväauringon paisteeseen, jonka kesäisessä helteessä kaikki tuntui tylsistyvän.
— Hän jäi leikkimään Dianan kanssa puoli tuntia pitemmäksi aikaa kuin minä annoin luvan, ja nyt hän on hypähtänyt halkopinolle istumaan ja lavertelee Matthew'n kanssa, ja hänen suunsa käy kuin myllynratas, vaikka hän varsin hyvin tietää, että hänen pitäisi olla täällä sisällä ompelemassa. Ja hän seisoo tietysti ja kuuntelee tyttöä kuin toinen hupakko — mitä enemmän tyttö lörpöttelee ja mitä kummallisempia asioita hän kertoo, sitä ihastuneempi on hän, se kyllä näkyy. Anna Shirley, tule sisään heti paikalla, etkö kuule, kun huudan.