Diana oli noussut ylös hyvin epävarmoin jaloin. Sitten hän istuutui taas ja vei kädet päähänsä.
— Minä — minä voin niin kauhean huonosti, sanoi hän itkuisella äänellä. — Minun — minun täytyy varmaankin lähteä kotiin nyt heti.
— Oi, kuinka voit ajatella, että saisit mennä kotiin ilman teetä, huudahti Anna hyvin alakuloisena. — Sen laitan kuntoon tuossa tuokiossa — menen panemaan veden kuumenemaan heti paikalla.
— Minun täytyy mennä koviin, sanoi Diana raukeasti, mutta hyvin varmalla äänellä.
— Vähän ruokaa sinun täytyy ottaa, rukoili Anna. — Enkö saa antaa sinulle palan sokerikakkua ja hiukan kirsikkahilloa? Mene sohvalle pitkäksesi hetkiseksi, niin tulet kyllä paremmaksi. Mistä siinä olet sairas?
— Minun täytyy mennä kotiin, sanoi Diana, ja se oli kaikki, minkä hänestä sai irti.
Turhaan Anna pyysi ja rukoili.
— En koskaan ole kuullut puhuttavan, että vieraat lähtevät tiehensä juomatta teetä, valitti hän. — Oi, Diana, luuletko olevan mahdollista, että todellakin olet saanut isonrokon? Jos tämä on sitä, niin seuraan minä sinua ja hoidan sinua, siihen voit luottaa. En koskaan hylkää sinua, Jospa sinä sentään jäisit tänne ja joisit teetä! Missä tienoin sinusta tuntuu pahalta?
— Päätäni huimaa niin kauheasti, sanoi Diana. — Ja sitten minua ylenannattaa.
Hän käveli todellakin hyvin epävarmoin liikkein.