Kaikesta tästä huolimatta oli Annan kesä kuitenkin hyvin hupaisa. Priscilla ilahdutti häntä tulemalla kesäkuussa käymään, ja hänen lähdettyään tulivat herra ja rouva Irving, pikku Paul ja Charlotta Neljäs viettääkseen heinä- ja elokuun vanhalla rakkaalla kotiseudulla.
Kaikuranta tuli siis jälleen leikin, rupattelun ja hauskojen pikku tilaisuuksien näyttämöksi, ja joen toisella puolen asustavalla kaiulla oli täysi työ vastata heleäsointuisiin naurunremahduksiin, jotka kuuluivat puutarhasta kuusiaidan takaa.
"Neiti Lavendel" ei ollut muuttunut, ellei ottanut huomioon, että hän oli tullut vielä sievemmäksi ja herttaisemmaksi. Paul jumaloi häntä, ja heidän sydämellinen ja kaunis suhteensa teki miellyttävän vaikutuksen.
— Mutta äidiksi minä en kutsu häntä kuitenkaan, sanoi Paul Annalle. — Se nimihän kuuluu minun omalle rakkaalle pikku äidilleni, enkä minä voi antaa sitä kenellekään muulle. Senhän neiti kyllä ymmärtää. Mutta välistä minä sanon häntä "äiti-Lavendeliksi" ja minä pidän hänestä isän jälkeen eniten. Minä — minä pidän hänestä vielä hitusta enemmän kuin neidistäkin.
— Aivan niin pitää ollakin, virkkoi Anna.
Paul oli nyt kolmentoista vuoden vanha ja hyvin pitkä ikäisekseen. Hänen kasvonsa ja hänen silmänsä olivat yhtä kauniit kuin ennenkin, ja hänen mielikuvitustaan saattoi verrata hiottuun lasiin, josta kaikki kuvastui sateenkaaren värein. Hän teki Annan kanssa ihania kävelymatkoja metsissä ja vainioilla ja pitkin merenrantaa. Ei olisi voinut mistään löytää kahta läheisempää "sukulaissielua".
Charlotta Neljäs oli kehittynyt muhkeaksi ja kukoistavaksi neitokaiseksi. Hän oli jo kauan sitten jättänyt pois hiuksistaan siniset nauhasolmukkeet ja piti tukkansa ylhäällä suurissa pullistuvissa kiehkuroissa. Kasvot olivat kuitenkin yhtä kesakkoiset, nenä yhtä tylppä ja hymy ja suu yhtä leveät kuin ennenkin.
— En suinkaan minä vaan neidistä ole ruvennut puhumaan niinkuin yankeet, sanokaa neiti? kysyi hän huolestuneena.
— Sitä minä en ole ollenkaan huomannut, Charlotta.
— No, se on hauskaa. Kotona sanoivat, että puhun murretta, mutta kaiketi ne vain tahtoivat tehdä kiusaa, kun en tahdo puhua niinkuin yankeet. Ei sentähden, että minulla olisi mitään yankeeta vastaan, voihan ne kyllä olla kilttejä ja hyviä ihmisiä, mutta Prinssi Edvardin saari se vasta on jotakin ja ne ihmiset kun siellä asuvat.