— Etkö sinä ollut — rakastunut — kumpaankaan, kysyi Anna epäröiden. Hänestä tuntui vastahakoiselta puhua aivan uuden tuttavan kanssa niistä salaperäisistä voimista, jotka ovat omiaan järkyttämään ihmiselämää.
— Hyvät ihmiset — en minä osaa rakastua kehenkään! Minulta puuttuu siihen kaikki edellytykset. En muuten tahtoisikaan rakastua. Rakkaushan tekee ihmisen vain orjaksi. Miehet saavat sitten niin paljon valtaa meihin — minä tahdon säilyttää itsenäisyyteni… Ei mistään hinnasta! Alec ja Alonzo ovat kunnon poikia, ja minä pidän oikein paljon heistä kummastakin. Täsmälleen yhtä paljon — siinähän sitä taas ollaan… Alec on kyllä komeampi, enkä voi kuvitellakaan koskaan ottavani ketään, joka ei ole kaunis. Hänellä on lisäksi vielä tasainen ja hyvä luonne ja niin herttainen musta, kihara tukka. Hänessä ei ole kerrassaan mitään muistuttamista, mutta niin täydellinen mies olisi varmaan kyllästyttävä ajan pitkään.
— Miksi et sitten ottanut Alonzoa? kysyi Priscilla vakavana.
— Hyi kauhistusta, olla naimisissa miehen kanssa, jonka nimenä on Alonzo! huudahti Phil surkealla äänellä. — Sitä en jaksaisi. Mutta hänellä on hieno roomalainen nenä, ja olisi aika hauskaa saada sukuun mies, jolla on ylhäinen nenä. Olen aivan hullaantunut hienoihin neniin. Sinun nenäsi on erinomaisen hyvä, Anna Shirley. Alonzon komea nenä painoi paljon vaa'assa. Mutta nimi! Ei, en voinut mitenkään päättää. Olisi kai ollut paras tehdä Alecin ja Alonzon suhteen niinkuin tein hatuille — asettaa ne vierekkäin, sulkea silmät ja keihästää hattuneulalla.
— Miltä mahtoi tuntua Alecin ja Alonzon sydämessä, kun matkustit tiehesi? tiedusteli Priscilla.
— Oh, he elävät vielä toivossa. Sanoin heille, että he saavat odottaa siksi kunnes olen ehtinyt päättää. He odottavat hyvin mielellään. He ovat hullaantuneet minuun kumpikin. Sillaikaa aion huvitella täällä niin paljon kuin jaksan. Pian minulla on koko liuta hakkailevia kavaljeereja täällä korkeakoulussa. Minä en viihtyisikään, ellei olisi. Vastatulleet eivät olleet kuitenkaan minkäännäköisiä minun mielestäni. Näin vain yhden ainoan oikein komean. Hän meni tiehensä jo ennenkuin te tulitte. Kuulin, että hänen toverinsa kutsui häntä Gilbertiksi. Toverin silmät muistuttivat hillottuja karviaismarjoja sameassa kastikkeessa. Ette kai te vielä lähde, tytöt? Äh, istukaa vielä!
— Meidän täytyy kyllä jo mennä, vastasi Anna hieman kylmästi. — Tulee jo myöhä, ja minulla on vielä koko lailla työtä, joka on saatava valmiiksi.
— Tulettehan molemmat minua katsomaan, ettekö tulekin? pyysi Philippa nousten ja kietoen kätensä heidän ympärilleen. — Ja minä kai saan tulla katsomaan millaista teillä on. Tahdon tulla teidän parhaimmaksi ystäväksenne. Pidän niin paljon teistä. Mutta teidän mielestänne minä kaiketi olen kovasti hupsu.
— Sitä ei tarvitse pahasti pelätä, nauroi Anna syleillen vuorostaan
Philiä sydämellisesti.
— En ole kuitenkaan puoleksikaan niin hassu kuin miltä päältäpäin näyttää… Ottakaa vain levollisesti vastaan Philippa Gordon sellaisena kuin Luoja on hänet luonut, kaikkine vikoineen ja puutteineen, niin luulisin teidän pitävän hänestä. Eikö tämä hautausmaa ole suloinen paikka? Täällä tahtoisin mielelläni olla haudattuna. Katsokaa — tätä hautaa en ole vielä nähnyt. Tämä rauta-aitauksen sisässä oleva — oi tytöt, katsokaa, kiveen on kirjoitettu: "tässä lepää nuori merikadetti, joka sai surmansa Shannonin ja Chesapeaken välillä tapahtuneessa suuressa meritaistelussa." Oh, ajatelkaa!