Mutta katsojat, jotka muutoin tavallisesti kaikuvilla kättentaputuksilla tervehtivät häntä, jäivät nyt mykiksi. Tervehdyksen sijaan alkoi parterilla kuulua tyytymättömyyden touhina aina kovemmin ja kovemmin. Ihanat ja ylevät naiset ensimmäisellä rivillä käänsivät inholla kasvonsa pois näyttämöltä ja levittivät suuret löyhyttimensä, salataksensa niiden takana punastuvia poskiansa, ja päästäksensä näkemästä mokomata hävitöntä näyttelijätärtä, joka julkeni näyttäytyä katsojillensa ilman pönkkä-hametta ja osottauda puvussa, joka paksuina, syvinä laskoksina kääriytyi hänen vartalonsa ympäri, ja osoitti joka liikunnossa sen kauniit ja jalot muodostukset.
Herrat parketilla ja soittokunnan looseissa kuiskuttelivat ja naureskelivat keskenänsä; jopa itse näyttelijättären innokkaimmat suosijat, itse nekään herrat, jotka saman päivän aamusella olivat Klairon'in luona ollessaan vannoneet, ollaksensa hänen innolliset sankarinsa ja puolustajansa, niin, itse nämäkään herrat eivät uskaltaneet taputtaa kättänsä hänelle puvussa, joka heistäkin näytti naurettavalta, oli vapaa ja taiteeton, kuin yö-puku, joka peitti hänen ruumistansa ilman jaloutta ja arvollisuutta.
Mutta Klairon ei ollut edes huomaavinaankaan tätä katselijain lisääntyvää tyytymättömyyttä. Hänen kasvonsa säilyttivät jalon, kuninkaallisen ryhtinsä; hänen silmänsä säkenöivät ja loistivat innon jalosta tulesta. Hän ei ollut kuulevinaankaan naurua, kuiskutuksia ja kohinata. Todellisesti kuninkaallisella liikunnolla kohotti hän käsivartensa, käskeäksensä ylimmäistä-pappia vaikenemaan, joka hänelle puhui.
Mutta tämä kokonansa paljas ja alaston käsivarsi näytti katselijoista vain uudelta julkeudelta ja hävyttömyydeltä. Kova naurun räkätys syntyi looseissa; parketilla kuului vihellyksiä, ja kun uljaimmat Klairon'in sankareista uskalsivat kieltää nousevaa meteliä ja tukahduttaa sitä kättentaputuksilla, niin nousi joka paikassa koko huoneessa kova viheltäminen ja nauraminen ja saattoi taputtajat pian vaikenemaan.
Kuningas kääntyi innokkaasti markisinnan puoleen ja sanoi; "teillä oli oikein; tämä on kaikista suloisin arvaamaton tapaus. Mutta katsojat ovat mielettömät. Minusta on Klairon'illa ollut oivallinen aate tässä. Iljettävä pönkkä-hame salasi hänen suloisen vartalonsa: hän teki oikein että jätti sen. Myöskin huomaan minä hänellä olevan erittäin ihanat käsivarret."
"Kallis herrani!" kuiskasi markisinna. "Minä pyydän armoa. Ettekö te nä'e, että katsojat ainoasti sen tähden tahtovat kukistaa Klairon'in ja Voltaire'n kappaleen, että he tietävät minun tuottaneen Voltaire'n takaisin Ranskaan ja suojelevan Klairon'ia? Kallis herrani, armoa! Pelastakaa kappale, pelastakaa Klairon! Katsokaa vain, millä ylevällä arvollisuudella Klairon seisoopi. Ei värähdystäkään huomaa hänen kasvoillansa. Hän on vain kalvea, kuin kuolemallaan oleva."
"Se on tosi," sanoi Ludwiki. "Hän on kalvea, ja katsojat tulevat yhä raivommiksi ja peuhaavimmiksi. He ovat peräti unhoittaneet minun läsnäoloni. Mutta en minä siitä pahastu; sillä tämä kohtaus on tosiaankin ihastuttava; ja minä en olisi sitä saanut nähdä, jos vain seurattiin kohteliaisuutta. Kuulkaapas noita herroja parterilla, miten ne viheltävät, ja Klairon'illa on rohkeutta vieläkin, seisoa kuninkaallisessa asennossaan. Mutta ei. Nyt horjuu hänen vartalonsa; nyt kalvenee hän aina enemmin ja enemmin. Hän on vaipumaisillaan kuolleena maahan."
"Herra, kallis herrani!" rukoili markisinna. "Pelastakaa Klairon!
Taputtakaa hänelle!"
Samassa silmän-räpäyksessä horjahti Klairon muutamia askeleita taakse-päin, voimatonna hillitsemään vihaansa, tuskaansa; ja katsojat vaikenivat hetkeksi, uteliaina nähdäksensä, mitä hän nyt aikoi tehdä.
"Herra, minä rukoilen teitä! Taputtakaa nyt hänelle!" kuiskasi
Pompadour vieläkin kerran.