Näytteleminen alkoi. Totisina ja hiljaisina kuuntelivat katsojat johtavaa alku-näytöstä.
"En minä vielä nä'e mitään ihmettelemisen arvoista," mutisi kuningas ja kääntyi markisinnan puoleen. "Minä kyllästyn, ja se on koko lorun loppu."
"Malttakaa, herra," lausui Pompadour. "Ihmetys ja hämmästys tulevat kyllä. Eihän Klairon'ikaan vielä ole ollut näkyvissä."
Samassa syntyi alhaalla teaterissa kuiske ja jupina. Ihmeellinen liike kävi koko huoneen läpitse. Kuningas kääntyi myös taaskin näyttämöön päin.
Kuninkaallisen palatsin leveät portit olivat näyttämöllä avatut. Molemmin puolin porttia seisoivat palvelijat ja hovi-herrat, ja odottivat hallitsijattarensa, Merope'n tuloa. Nyt ilmoittivat torven toitotukset hänen tuloansa ja Merope-Klairon astuu näyttämölle.
Kova meteli, kuin meren kuohina, aaltoili koko huoneen läpitse. Kaikilla kasvoilla kuvaantui hämmästys ja tyytymättömyys. Jopa itse kuningaskin näytti hämmästyvän ja ihmettelevän. Ja jotain tosiaankin erinomaista, jotain hämmästyttävää oli tässä tapahtunutkin.
Klairon oli tullut näyttämölle; mutta ei pu'ettuna niin, kuin tähän asti oli ollut tapana; ei niin, kuin muoti sen määräsi; eikä niin, kuin hovi-naiset pukeutuivat. Hänellä ei ollut isoa pönkkä-hametta, ei puuteroitua tukkaa; eipä ollut hän edes maalannut poskiaankaan, eikä koristellut itseään karin-kaukaloillakaan; ei mitään suurta löyhytintäkään ollut hänellä kädessään. Hän ei esittänyt siis vanhan maailman kuningatarta minään hempukkana, ranskalaisena muotivauvana pönkkä-hameessa, vaan vaatetuksessa, joka soveltui hänen esitettäväänsä.
Hän tuli kuningattarena, kantaen kultaista otsa-ripaa puuteroittamattomalla mustalla tukallansa, joka kauniina aaltoina kierteli hänen otsaansa ja oli niskassa huolettomasti käärästy solmulle, josta yksityiset kiharat vapaina aaltoilivat alas. Hänellä ei ollut mitään pönkkä-hametta, vaan kreikkalainen vanhan-aikuinen vaatetus. Avara kullalla kirjaeltu alushame riippui vapaana leveöissä laskoksissa aina kantapäähän saakka ja oli vyötäiltä vyötetty vain kultaisella vyöllä. Hänen ihanat käsivartensa olivat paljaina ja koristetut kultaisilla soljilla. Käsivarren ylitse olkapäällä kiinnitti kultainen koriste levättiä, joka vapaana, läpi-kuultavana riippui hameen päällä aina lantioille saakka. Samaan kulta-koristeeseen oli myöskin kiinnitetty kullalla kirjaeltu purppura-mantteli, joka riippui pitkin selkää aina maahan asti.
Tässä pukimessa, ensimmäisessä, kun koskaan oli nähty ranskalaisella näyttämöllä, kulki Klairon eteenpäin kuningattaren majesteetilla ja arvokkaisuudella aina etu-näyttämölle.
[Toinen tapaus, jossa Klairon esiintyi itse-valtaisesti puettuna, oli Sofoklen Elektrassa. Siinä näytelmässä uskalsi hän vieläkin enemmän. Sen sijaan, että vankia ja kuolemallaan olevia tavallisesti esitettiin pukimessa, johon kuului löyhyttimet käsissä j.n.e. esiintyi Klairon vankina jalkoihin asti ylettyvässä yksinkertaisessa villa-hameessa, ja kädet kahleilla sidotut seljän taakse. Hän nosti suuren ihastuksen tässä osassa, tässä vaatetuksessa: katsojat riemuitsivat, Voltaire ylisteli häntä värsyjä ja kirjeitä kirjoittamalla; maalarit kiiruhtivat maalaamaan Klairon'ia kaikissa tämän näytelmän kohdissa; ja siinä pukuimessa myytiin Klairon'in valo-kuvia tuhansittain.]