Klairon itse seisoi herrain keskessä pöydän vieressä ja tutkei omin käsin kalliit lahjansa ja poimei kukkaisista helmi-nauhoja, ranne-renkaita, sormuksia ja kalliita-kiviä, ja pani ne vieressään olevaan hopeaiseen koriin, sekä levitti värsyillä varustettuja nauhoja ja luki korkealla äänellä ne kuulijoillensa.
Sitten otti hän taas erään kukkais-kimpun, johon hopeainen solki oli kiinnitetty ja jonka ala-päässä myöskin oli painettuja värsyjä. Samassa, kun hän irrotti soljen, putosi siitä jonkunlainen kotelo. Hymyillen avasi Klairon kotelon. Hämmästyksen huudahdus pääsi hänen huuliltansa. Kotelossa oli kaula-vitjat, tehdyt suurimmista ja ihanimmista hohto-kivistä, loistavista kuin taivaan tähdet. Niiden ihmeellinen loisto hämmästytti kaikkia.
"Totisesti!" huudahti markisi de Seignak. "Onhan se lahja, jolla voisi ostaa kokonaisen kartanon maalla. Jopa itse keisarinna voisi kopeilla mokomista kalliista kivistä."
"No, eikö neiti Klairon ole korkeampi, eikö suurempi, kuin keisarinna?" kysyi eräs nuorukainen matalalla ja kainolla äänellä, sekä sanan-korolla, joka ilmasi englantilaista.
"Te olette oikeassa, herra Spenser," sanoi markisi naureskellen.
"Klairon on suurempi, kuin keisarinna; sillä hän on taiteilijatar.
Klairon ansaitsee, että sellaisia kalleuksia lasketaan hänen
jalkoihinsa; mutta sitä voida, tarvitsee olla upporikas, ja sellaisia,
Herra nähköön, on sangen vähän tässä maailmassa."
"Niin kauvan, kuin Klairon elää, on niitä kyllä," vastasi Spenser punastuen. "Kaikki maailman aarteet pitää hänen jalkoihinsa laskettaman."
"Olettepa te koko julmuri," huusi markisi. "Jos kaikki maailman aarteet olisivat Klairon'in, niin mitä meille enään jäisi kiitos-uhriksi jumalattarellemme?"
"Sydän ja uskollisuus", vastasi nuorukainen innolla.
"Ah, herra!" sanoi Klairon hymyellen. "Te mainitsette nyt ne ainoat aarteet, joita ei enään markisilla ja muilla tässä olevilla herroilla ole, vaan ovat he nyt aikoja sitten maailmassa pelanneet pois ja kadottaneet. Vaiti; ei mitään vakuutuksia, hyvät herrat! Ei mitään vääriä valoja! Lukekaamme mieluummin edes-päin näitä värsyjä, ja kuulkaapas nyt vain, mitä kaunista runollisuutta täällä vielä on."
Ja tätä sanoessaan laski Klairon kallis-arvoisen koristeensa hopea-koriin. Mutta kukkais-kimpun, jossa se oli ollut, otti hän ja kiinnitti tänä päivänä saaduilla koru-neuloilla rinnallensa, eikä viskannut sitä muiden kukkain joukkoon.