Nuori englantilainen, joka tarkasti kaikkia hänen liikunnoitansa, punastui ja hänen kasvonsa loistivat onnesta.
Klairon otti toisen kukkais-kimpun ja avasi nauhan, lukeaksensa värsyjä siinä. "Ah, herra!" huusi hän. "Nämät ovat englantilaisia värsyjä. Tulkaa, lukekaa ne meille."
Kohta oli nuorukainen hänen vieressänsä. Klairon ojensi kukkaiset hänelle ystävällisesti hymyten. Nuorukainen otti ne ja kourasi myös samassa hänen kättänsä. Klairon sallei sen ja vastasi kouraukseen hiljaisella hänen sormensa puristuksella.
"Nyt, herra! Kääntäkää värsyt meille," sanoi hän, yhä pitäen nauhasta kiini.
Nuorukainen kumartui häntä lähemmäksi, muka lukeaksensa värsyjä. Heidän päänsä olivat liki toisiaan nojatut; heidän hi'uksensa koskettivat toisiansa. Ja tämä suloisen Klairon'in läheisyys valoi loistoa nuorukaisen kauniille kasvoille.
Samassa silmän-räpäyksessä nähtiin yht'äkkiä salaman kaltainen leimaus heidän päittensä välissä; sitten kuului laukaus niin kova, että ikkunat tärisivät ja kynttelit pöydällä sammuivat. Iso pöytä-kello muurin otsalla alkoi verkallensa ja kumisevasti ilmoittaa yhdettä-toista tuntia.
Kovasti kirkaisten oli Klairon vaipunut maahan. Vieressänsä venyi nuori englantilainen, hengetönnä hänkin.
Kaikki kiirehtivät kauhistuneina heidän tykönsä.
"He ovat murhatut; he ovat ammutut," huusivat ja kiljuivat herrat keskenänsä. "Lähettäkäämme noutamaan lääkäriä! Pyytäkäämme polisia! Laukaus tuli juuri ikkunasta."
Sill'aikaa kun toiset, avuksi huudetun kamari-rouvan avulla, kantoivat vielä yhä tunnottoman Klairon'in sohvalle ja toiset puuhailivat nuoren herran kanssa, joka vähitellen rupesi tointumaan, kiirehti markiisi Seignak, läheisen sukulaisensa, polisi-luutnantin de Marville'n tykö, noutamaan häntä omilla vaunuillansa, tutkimaan kauheata rikosta. Joku toinen herroista kiirehti noutamaan Klairon'in kotilääkäriä, tutkimaan, tokko jotain pelastusta oli toivominen.