Tuskin puolen tuntia oli kulunut; niin tulivat lääkäri ja polisi-luutnantti vieras-huoneeseen, jossa kaikki herrat, molemmat kamariherrat ja kaikki Klairon'in palvelijat olivat vielä koossa.
Lääkäri vietiin sohvalle, jossa Klairon makasi yhä vielä tunnotonna. Nuori englantilainen oli jo siksi tointunut, että hän istui avoimin silmin, vaikka raskaasti hengittäen eräässä noja-tuolissa. Hän näytti huumautuneelta ja mielettömältä.
Lääkäri tutkei Klairon'in päätä, johon kaikki läsnä olleet todistajat sanoivat laukauksen sattuneen.
Polisi-luutnantti tutkei ikkunata, josta läsnä olleet todistajat sanoivat laukauksen tulleen sisälle.
Mutta ei mitään loukkautumisen vikaa näkynyt Klairon'in päässä. Ei edes kiharaakaan hänen hiuksistansa ollut palanut tahi kärventynyt. Ei missään näkynyt edes veripilkkua tahi haavaa.
Ikkunassa ei myöskään näkynyt mitään jälkeä laukauksesta. Ei ainoakaan isoista ikkunan ruuduista ollut edes vioitettu tahi avattu, että siitä olisi joku laukaus voinut tulla sisälle. Ei missään seinillä näkynyt mitään merkkiä, joka olisi osoittanut luodin jälkeä.
Mutta laukaus oli ammuttu. Se oli totuus, jonka enemmän, kuin kaksikymmentä paikalla ollutta todistajata vakuuttivat. He olivat nähneet kruudin valon, ja kynttilät sammuivat ilman-vedosta. He olivat kuulleet kauhean paukauksen ja ikkunain täräjävän.
Laukaus oli ammuttu, mutta jälkeä siitä ei näkynyt; ei myöskään tietty, mistä se oli tullut.
Polisi-luutnantti tutkei apulaisinensa vieras-huoneen, kaikki viereiset huoneet ja koko kartanon. Viimein meni hän kadulle ja jatkoi siellä tutkimuksiansa. Hän vaatei vastapäätä olevan naapuritalonkin avattavaksi ja toimitti ankaran tutkimuksen kaikkein sen asukasten kanssa.
Mutta jostain sattumuksesta asui talossa vain vanhoja ihmisiä, jotka kaikki olivat herätettävät vuoteiltansa tutkittaviksi. Ei ainuttakaan ampuma-asetta tavattu koko talosta, vaikka kyllä tarkkaan tutkittiin.