Sa lempeni, murheeni suurin,
hymys kuink' oli hempee, silmäsi sees!
Kuink' upposinkaan sydänjuurin
sun kauneutees!
Siit' asti oon juuretonna
viluviimoja vierryt, kun erkani ties.
En ollut ma öykkäri, konna:
olin murtunut mies!
Lapspuol' olin kohtalotarten.
Se syy ei, armahin, mun eikä sun.
Avauuksien aavoja varten
oli purteni mun.
Sun kohtasin reunalla lähteen:
kuu kalvosta kalpea kuvastui…
Koht' taivaalla tähdestä tähteen
jo laivani ui.
Ei lähde, ei kotilahti
enää viihtänyt syöntä, min murhe hyys;
saars' ankarampi jo mahti:
yön yksinäisyys.
Miten vitkaan matkani mataa!
Ken palkovenhoni pienon kaas?
Jo tähtiä, tähtiä sataa…
Me kohtaamme, kohtaamme taas…
KEHRUULAULU.
Käänny käämi sukkelaan! Kohta nousee kuu. Miksi harmaat langat vaan kerii kehrinpuu? Huolten hursti leviää, kateen keltaa, viherjää kerii kehrinpuu.
Rukki hiljaa hyrisee.
Myrskyriutat soi…
Yököt yössä lentelee,
takka tarinoi.
Taival pitkä aamuhun,
sydänmurhe murtaa mun.
Myrskyriutat soi…
Suihki lanka sukkelaan. Tuuli ulvoo huu… Nuku, lapsi, nuku vaan, aallot asettuu. Kohta nousee aurinko, kohta linnut laulaa jo. Tuuti, tuuti tuu…