MAANPAKOLAISEN PALAUS.
Lumipyry sakenee. Mieletön mies, jätä vaeltajasauvas! Maa ja taivas pakenee jonnekin kauvas…
Elon turhuus katoaa…
Pien' oon ja suur'
kuin hiutale hangen,
sullekin jo, isänmaa,
kai mieluisa sangen!
Kotilieden tulta
suonut sa et,
soit kahleraudan!
Nyt en pyydä sulta
kuin hangesta haudan…
Sydän, älä syytä,
loppui jo vaivas!
Tuoll' on koivut kotimaan!
Älköön sulle milloinkaan
kostako taivas!
Kallehin kotimaa, kuink' on lumes nuoska! Kuink' on armas uinahtaa helmaas, sulo synnyinmaa, sieluni ruoska!
KUVANKUMARTAJA.
Ma nuorna lähdin matkalle, nyt mull' on harmaa pää,
kuin houru kuvaa kumarran, jot' en ma missään nää.
Soi ympärilläin pilkkanauru, nalja.
Kuin kauan, Herra, palveljaas uskossa koetellaan?
Sua päästä en, ma ennenkuin sun siunaukses saan:
tulellas täyttyy köyhä kyynelmalja!
Sun suuruuttas, sun loistoas on täynnä taivas, maa.
Sun tykös tahdon taistella ja esiin rakastaa
sen liekin, joka kaiken alta hohtaa.