MUISTOVIRSI
Ottilia Stenbäckin 70-vuotisjuhlaan
Suomal. Tyttökoululla 11.1.1919
Käy ajan kehrä. Talvet yhtyy kesiin, keväitä seuraa korkeet syksypäivät. Keralla niiden sukupolvet jäivät taa taivaanrannan tumman tuhatluvuin, aurinko-ajatukset monet ehti myös mailleen mennä, uudet nousta esiin kuin puhkee sammalpuihin nuori lehti. Näin kulkee hetken haurain kukkapuvuin elämä kaunis, katoamaton, mi kuihtuissaankin kuolematon on.
Kaikk' yhtyy langat. Kiittää mustaa juurta saa päivännouto. Kylväjäänsä suurta maan laihot sekä taivaan tähtiseuleet. Ja niinkuin kohoo työstä vuosisatain puut kukkalatvat, kautta pitkäin ratain kudotaan ihmis-aattehien neuleet. Niin onkin sukupolvein silta, liitos ja muistovirren suurin sana: kiitos. Syvimmin sielussa se värähtää, mut liian usein sanomatta jää.
Ja sentään soi se niinkuin kultakieli rinnassa vaitikäyvän, vanhan lapsen, min kotiin kaukaiseen on kaihomieli, mi maailmalta salaa matkaa sinne, miss' siintää lapsuus-aikain päivänrinne, miss' alla hankivaipan, harmaan hapsen, hän tuntee keväimensä kasvinmajan ja keväimensä kauniin kasvattajan, miss' armas avartuupi aamun maa ja muiston sinilinnut sirkuttaa.
Tään astuin alle tutun kurkihirren taas kuulemme kuin vanhan lapsuusvirren ja näämme sydämemme syvälähteen, mi täällä täyttyi taivas-ikävällä, mi elon houkuttaissa leikein, leluin meit' tuuti ikuisuuden aavisteluin, välkkeellään katseen kietoi lempeällä taivaisen Rakkauden johtotähteen, vaelluksemme virittäin tään ijäisten ihanteiden ikävään.
Tään astuin alle tutun kurkihirren pois kirpoo mielestämme kahleet kirren ja moni saapi silmä salaa vesiin. Tään hetken lapsia taas olla saamme, vaikk' elon kaukoteiltä käymme esiin luo tulisielus rakkauden pajan, sa jalo kasvattaja nuoruusajan. Kauttamme laskee laaja isänmaamme työpäiväs suuren käyden ehtoolleen otsalles siunauksen seppeleen.
TERVEHDYSSANAT
Sofia Sjöstedt'ille 11.2.1920
Olet vuosia vaeltanut puolisen sataa, mut keskell' oot viel' elos kukkean rataa. On tahto sun voimas, on voimasi työtä; siks nuoruutes varttuvi vuosien myötä! Sa viisaasti vallitset valtoja aineen, sen muotoja muokkaat kuin pehmyttä vahaa, sa kultaa käsket, et palvele rahaa, et kumarra peikkoja sorron ja paineen. Ja kunnianhimo vain yksi on sulla: tää että vois Suomemme suureksi tulla, sen että ois portit pystyt ja ylväät ja kuultaisi kauas sen kunniapylväät.