On rakkautes tyyni, ikuinen, kuin hohdelma hyvyyden hiljaisen, se kukkii korven yössä yksinään, se kukkii halki kuoleman ja jään.
* * *
Kun tulet köyhäksi kuin minäkin, oi ystäväin, viel' lemmit sinäkin tuot' iki-uskollista, kalpeaa, mun ruusuani, kankaan kanervaa…
Kun tulet vanhaksi kuin minäkin, käyt hiljaisuuden tarhaan sinäkin ja sijaan elon valheen varisseen mun ruusuistani solmit seppeleen…
ELOTULET
Salamoita ne iskevät yössä, miss' syys sukin silkkisin käy… On Herran voima nyt työssä, vaikka pienint' ei pilveä näy.
Ne kultaavat keltaisen laihon,
sinihimmeän, hiljaisen maan,
ne syttävät rintahan kaihon,
mi viihdy ei milloinkaan.
Vaon piirtävät peltohon uuden:
tuomionsa saa kukka ja puu…
Ne on lapsia salaisuuden
enemmän kuin tähdet ja kuu…
Ne on merkkejä Herran tulon, kun kypsä on sirpille maa, ne on viestejä kuoleman sulon, yön suuren, mi tuleentaa…