ILTAKELLOT
Runoja
Kirj.
L. ONERVA
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1912.
SISÄLLYS:
Hämärä.
Ma karille laskin elämäni purren. Sa menet pois… Yön hämärä-kellot rinnassa soi… Ikäväni. Yön yhden ma valvoin. Näin unta. Laineen laulu. Kutsuu valtiaat ja orjat… Ylösnousemus. Huokaus. Ma vannon. Jo luovutko luotani ainoa armas. Hämy lankee. Nuorena tein minä lemmen valan. Vanki. Jo väsymys saapuu. Damokleen miekka. Hakamaassa liikkumatta. Ma olen kuin alaston puu. En ma pelkää, vaikka näen. Pidän iltasin iloa itsellein. Ken olen, en ma tiedä. Ma menin maata lapsena. Auringolle. Minun ei pitäisi näin. Ma taas olen niinkuin lapsi. Sama tunteemme, järkemme, tahtomme on. Olit sairas ja sentään sankari. Mitä voimme me sille. Kalpeni poski, harveni hapsi. Ah, syy jos syytä lievittää voi.
Yön ääniä.
Rakastin kaukaista, korkeaa päivää. Astun ulos unhoitettu. Elegia. Viri kylmä käy yli kalpean veen. Pyhä yö. Talvi. Murhe. Ei pääty mun yöni, ei valkene aamu. Mun askeleitani vartioi. Nocturno. Meni onneni pois. Peijaat. Me kuljemme ääneti, kahden. Sérénade mélancolique. Yössä kuljen. Tuomio. Aivoissa sekoo ja sakoo. Syntiinlankeemus. Helppo on kestää kohtalo. Luominen. Suruni on syvempi syvintä merta. Tuskalle. Voitettu. Paljon on tanssittu.