Mun askeleitani vartioi
Mun askeleitani vartioi rodun ankara edesvastuu, ma tiedän: kaukana korvessa on silmä, mi eestäni kastuu; siell' auransa raskaan takana suon raataja harmaa astuu.
Siell' istuu pirtissä pimeessä tuo köyhä ja kalpea väki, joka polvesta polvehen samat työt ja samat halla-yöt näki, jonka ainoa kulta ol' aurinko ja lehtojen lempeä käki.
Ah, Herra, armahda vihdoinkin eräkorpien raataja-rukkaa, mi ikänsä palveli harmaata hallaa ja kuunteli syys-yön hukkaa! Ja varjele minua ensimäistä halla-yö-heimon kukkaa!
Mun askeleitani vartioi esitaattojen harmaja muuri… Herra, tee minun päästäni valoinen ja sydämestäni suuri. Kaikk', kaikki ma jällehen sinne vien, kuhun vie minun henkeni juuri!
Kaikk', kaikki ma jällehen sinne vien, missä heimoni surua kantaa, missä erakko askelin raskain käy erälammikon laihaa rantaa. Vasta sitten hän, siunattu, rauhan saa, kun mulle hän murheensa antaa!
Nocturno.
Sydämeni sairaasti syksy-yössä sytee…
Käteeni nojaan väsyneen pään. Vanhat muistot piirtyvät mieleen, akkunan pieleen nyyhkien vaivun, kaiken turhuutta tuumimaan jään.
Viimeinen kynttilä pöydällä kytee…