Hän nousi pöydästä.
Ja hiljalleen, väsyneesti hän alkoi kävellä kotiinsa päin…
XVIII.
Kerran vielä kävi Inari Alvian asunnolla. Mutta hän ei hämmästynyt, ei säikähtänyt, kun hänelle sanottiin, että Alvia oli matkustanut. Hän painoi vain alistuvaisesti ja murheellisesti päänsä alas.
Kuoleman hiljaisuus vallitsi hänen sielussaan. Kaikki oli siis ratkaistu.
Hän tuli Porkan luo ja sanoi:
— Alvia on nyt ainaiseksi mennyt…
Porkka otti Inarin pään käsiensä väliin ja katsoi häntä kauan vakavasti silmiin.
— Olihan se parempi näin, Inari, eikö niin? Elämä oli kysymyksessä.
Inari nyökkäsi äänettömästi.