Kerran loppukeväällä tulee Porkka Inarin luo tavallista täsmällisempänä ja kevyempänä.
— Voit onnitella minua, hän sanoo.
— Miksi?
— Olen jälleen solminut suhteeni Naimaan.
Inari kalpeni.
— Olenhan surrut sinua jo tarpeeksi. Tarvitsen järjestetyn elämän. Minun täytyy päästä naimisiin, saada ulkonaista täytettä, joka tekee helpommaksi unohtamisen…
— Unohtamisen?
— Niin tahdon unohtaa sinut. Muuten menen rappiolle. En kestä tällaista kauempaa.
— Minä en voi enkä tahdo unohtaa sinua koskaan, koskaan!
Inari laukesi itkuun.