Hän alistui vastahakoisesti ja nyrpeästi.
Mutta Porkka ei sitä huomannut.
— Miten onnellinen olen, sanoi hän pehmeästi, kun minulla on sinut, Inari. Sinä olet minun mittapuuni, ankkurini. Muuten heittelehtisin aivan määrättömästi ja rajattomasti maailmalla. Ja kuitenkin tarvitsen sellaistakin. Jospa tietäisit, mitä kaikkea nytkin olen elänyt ja saanut nähdä! Ihmisiä paljaaltaan. Vielä alastomampina kuin mitä he ovat ruumiillisesti riisuttuina. Oikea ihmis-syöjä minä olen. Syön sieluja ja syön nopeasti, tarvitsen aina uusia. Ja saankin. En voi valittaa. Ja tiedätkö miten? Siten vain että katson ihmisiä taitelijan silmällä, näen heidät kauniina, suitsutan ihailua, nostan kerjäläisen kuninkaaksi. Ja he muuttuvat silloin kauniiksi, he aukenevat, lämpenevät, puhkeavat kuin kukkaset, antavat parhaimman itsensä pelkästä kiitollisuudesta, että olen uskonut siihen. Kaikki kuitenkin kaipaavat siinä suhteessa vapauttajaa, sitä, joka antaisi tunnustusta heidän olemukselleen. Ja miksi en antaisi! Minusta ovat ihmiset todellakin hyviä juuri sellaisinaan, en tahdo karsia heistä pois mitään. Olen yhtä amoraalinen kuin heidän luojansa suuri luonto, joka on sentään kaikista suurin taiteilija.
— Ymmärrän hyvin tuon kaiken, sanoi Inari, mutta minä en vain voisi noin imarrella kuin sinä. Jos he tietäisivät, että sinä tahallisesti käyttelet heitä, että kuitenkin oikeastaan petät heitä…
— Kunhan en vain petä itseäni enkä sinua, Inari. Sinua en voi koskaan pettää. En voi siksi edes olla uskoton kaikesta huolimatta. Minun täytyy aina uudestaan ja uudestaan rientää luoksesi. Sinä olet se keko, johon kokoon maailmalta saamani vaikutelmat. Ja sinuun en kyllästy koskaan. Toiset syön jo yhdessä yössä. Muutamat kestävät viikon pari. Sitten en jaksa enää. Sinussa on niin äärettömästi syömistä…
Inari naurahti.
— Tyydytät suurimman nälkäsi sentään muualla. Minua tapaat niin harvoin.
— Useammin sentään kuin ketään muuta.
— Lukuunottamatta Naimaa, lisäsi Inari välinpitämättömällä äänellä.
— Naima on todellakin hyvin tunnollinen oppilas, pilaili Porkka, hän koettaa nähtävästi ahkeruudella korvata kyvyttömyytensä.