— Sentähden että tietysti tapasi mukaan olet nostanut hänet kuningattareksi taiteen valtakunnassa!
— Oh, naiset eivät ole niin vaateliaita. Heidän hurmaamisekseen riittää hyvin yksinkertaiset keinot. "Teitä ei ole vielä kukaan oikein ymmärtänyt, neiti. Olette kärsinyt paljon, rouvaseni. Ette ole se miltä näytätte. Ei kukaan ole niinkuin te." Joku sellainen pieni hentomielinen, personallista harrastusta osoittava sana vain ja asia on valmis: nainen kallistaa päänsä heti miehen rintaan vasten.
— Hän tietysti rakastuu niin suuresta myötätunnosta…
— Jospa se vain rajoittuisi siihen, mutta naiset käyvät nykymaailman aikaan aivan hirvittävän tarmokkaiksi, jatkoi Porkka leikillisesti, naisellisimmatkin naiset. Voi meitä mies-parkoja, kuinka jaksamme tehdä heille kaikille mieliksi!
— Onko se sitten niin välttämätöntä? Tietysti on miehellä lupa kieltää naiselta rakkautensa, niinkuin nainenkin kieltää mieheltä.
— Naisen ja miehen laita on aivan erilainen. Naisella on tuhat keinoa puolustautua, paeta ja piillä, naiselle se sopii, se suorastaan kaunistaa häntä. Mutta ei suinkaan miestä. Josefin rooli on naurettava. Miehen tulee aina hyökätä, ampua yli naisesta. Ja sitäpaitsi jos nuori, kaunis nainen tarjoaa rakkauttaan, niin luuletko että on miestä, joka ei ottaisi vastaan! Olisipa se aika hölmö. Se olisi tyhmää, raukkamaista ja rumaa ja naista kohtaan erittäin loukkaavaa. Nainen halveksisi sellaista miestä elämän ikänsä. Ja se olisikin hyvin epäkohteliasta ja myös totuuden vastaista, sillä nuori, kaunis nainen ei ole normaalisti kehittyneelle miehelle niinkään vastenmielinen…
— Siispä ovat kaikki miehet tällä naisellisen tarmon aikakaudella auttamattomasti etukäteen tuomitut portoiksi. Te tulette kehittämään tämän aatteen vielä ennen kuulumattoman korkealle, arvaan minä! virkahti Inari hieman katkerasti koettaen pysyttää ääntään lystikkäänä.
Mutta tällainen keskustelu oli hänelle myrkkyä. Hänen sydäntään kouristi taas syyttävä katkeruus, jota hän ei uskaltanut ilmituoda.
Hän muisti äkkiä monta tapahtumaa heidän yhteisestä elämästään, jotka todistivat Porkan osaavan olla sekä epäkohteliaan että säälimättömän naiselle. Inarille vain, ei tietysti Naimalle eikä muille. Muut tulivat osallisiksi vain Porkan keventävistä puolista. Heille vei hän ilomielisyytensä, miellyttämishalunsa, nautinnonhimonsa ja seikkailevan mielikuvituksensa, heille hyväntuulensa ja ritarillisen palvomisensa; Inarille kyllästyksensä, kiihotusten aiheuttamat välinpitämättömät väliaikansa, mielipahansa, kipeät sielunpaljastuksensa, ihmis-inhonsa, itse-halveksintansa, kovat elämänarvonsa ja toteuttamattomien unelmainsa painiskelevan levottomuuden, ikuisemman itsensä kyllä, mutta samalla myös karuimman ja ankarimman. Sehän oli kyllä hyvä. Mutta miksi vain sen, miksi ei muitakin puoliaan, miksi ei kaikkia? Olihan Inarikin ihminen, joka tarvitsi elämälleen joskus kevennystä niinkuin muutkin.
Porkka jatkoi yhä pakinoimistaan, mutta Inari ei voinut enää vastata. Vaivoin sai hän pidätetyksi itkun-nyyhkytyksen, joka väkisin alkoi tunkeutua esille.