Inari makaa ruohikossa silmät ummessa. Hän leikittelee ruohonkorsilla ja hymyilee unilleen.
Hän makaa siinä kuin tapaturmaisesti ohivierivistä vaunuista tien oheen heitetty, puolihorroksissa, tuntematta kipua tai tahtomatta elää…
Hänen tekee vain mieli siunata kaikkea ja kaikkia: Porkkaa, Naimaa,
Alviaa… ja omaa sammumatonta sydäntään.
Aurinko paahtaa, kukat lemuavat, kevätnurmi leviää kuin hivelevä silkkihuntu hänen allaan. Maa on niin rakas ja turvallinen.
Inarin on hyvä olla. Ei mikään voi häiritä enää. Ja hänestä tuntuu, että olisi yhtä hyvä, jos hän makaisi siinä kolme kyynärää syvemmälläkin.