Sitten hän lähti. Häntä kammotti niinkuin ei koskaan elämässä ennen. Mitä oli tapahtunut? Jotakin hirveätä, salaperäistä. Ja kuitenkaan ei mitään. Paljon uskalletummilta yöretkiltä hän oli monasti palannut ja aina täysin itsensä herrana.
Mutta nyt hiipi hän pitkin katuja kuin rikollinen, arkana, onnettomana, murheellisena, itse-soimaavana ja sydänjuuriaan myöten järkytettynä.
Sillä hän rakasti yhä vieläkin Inaria.
V.
Seuraavana päivänä tuli Porkka vasten tavallisuutta aikaiseen aamulla
Inaria tapaamaan.
Inari istui jo ylhäällä. Hän ei ollut voinut nukkua koko yönä. Hänen kokeensa oli onnistunut aivan liian hyvin. Hänellä oli äärettömät omantunnon vaivat.
Tuntiessaan Porkan soiton ovella oli hän vakuutettu siitä, että Porkka tiesi kaikki ja tuli vaatimaan häntä tilille. Huone syytti häntä, kaikki esineet todistivat häntä vastaan, sydän tahtoi kavaltaa hänet väkisin ja Porkka oli kuin hänen tuomarinsa.
— Et ollutkaan eilen kotona, kun kävin sinua hakemassa, sanoi Porkka.
Inari nauroi väkinäisesti.
— Minäkin olen ollut kerran taiteilija, olen elänyt hieman epäsäännöllisesti!