— Ei minun vaarani ole leikissä… En edes osaa leikkiä…
— Missä on sinun vaarasi siis?
— Lasken voimani yleensä siitä, kuinka paljon voin kestää ilman että minun vielä itseni tarvitsee tulla väliin tai estää. Kantaa, kestää, nähdä, kokea, ilman omaa käyttövoimaa, antaa tapahtua, se on minun pelihimoni ja sellainenkin voi käydä vaaralliseksi…
— Ja kuinka pitkälle olet sallinut ulkonaisen voiman mennä, kuinka pitkälle asian kehittyä tässä viimeisessä pelissä? Tietysti kuinka pitkälle tahansa! Olethan äärettömän voimakas. Ha-ha-haa! Sano minulle, Inari, kuinka pitkälle olet oikein mennyt? Kuinka paljon olet sallinut toisten rakastaa itseäsi, sill'aikaa kun olet uskotellut rakastavasi minua! Sano, mikä on ollut uskollisuutesi, tarkoitan uskottomuutesi mittapuu?
Porkan ääni oli jälleen kova ja epäkunnioittava.
Inari heitti häneen ylenkatseellisen silmäyksen.
— Suurin mahdollinen tietysti, naurahti hän uhmaavasti ja terävästi. Olen koettanut mitata samalla mitalla kuin te miehet, kuin sinä! Nyt sen siis tiedät, itsestäsi tiedät! Jotta olisin tasaväkinen kanssasi, yhtä laaja, yhtä voimakas, kuin sinä! Jotten inhoaisi, kadehtisi, vihaisi sinua! Jotta rakastaisin sinua ja jotta sinä rakastaisit minua! Mutta et rakastanutkaan, jatkoi Inari kiihtyen. Sen ainoan kerran, jolloin oikein tarvitsin rakkauttasi, kielsit sen minulta. Muistatko äitini hautajaisten jälkeistä juhlaa? Koetin sinun tähtesi olla iloinen. Sinä yksin tiesit, miten sairas olin. Sinun olisi pitänyt vähän sääliä minua.
— Jumalan kiitos, et koskaan ole herättänyt minussa vielä sääliä.
Kaikki muut tekevät sitä. Ja minä en voi säälistä rakastaa, mutisi
Porkka.
— Mutta silloin sinun olisi pitänyt sääliä minua. Mutta sinä säälit Naimaa, jolla kuitenkin oli koti, isä ja äiti, rauha ja rakkaus ja kaikki asiat paikallaan, ja jätit minut kuoleman varjoon värisemään!
— Ja sinä keimailit koko illan muiden kanssa, nauroit ja liehakoit. Ihmettelin kyllä itsekseni, muistan sen hyvin, että hieman omituinen olet äidinhautaajaksi. Sitä vain ei näkynyt päällepäin. Mistä minä kaiken tuon alta olisin voinut aavistaa, että sinä minua ikävöit. Jos olisit sanallakaan maininnut, että tahdoit minut saattamaan itseäsi, että välitit minusta, olisin kernaasti tullut. Luulin, että tahdoit Alvian saattajaksesi, niinkuin asianlaita tietysti olikin…