Orpo en enää, vaikk' orpona kulen, kaikkialle sydän auki, siunaten tulen.
Kerjää en enää, vaikk' kerjätä voisin, annan ja autan kuin itse rikas oisin.
Mitä minä annan? Vain lauluni lauhan, kärsineen rintani leppoisan rauhan,
aulihin tekemään helpointa hyvää: katsomaan silmähän kyyneltyvää.
Mitä minä laulan? Vain oman tarun varrelta taipaleen ankaran, karun,
jossa ei kasvanut keitaita, puita, ei elon kerkeän kukkia muita
kuin kukat kultaiset ilon mielikuvain suruista suurista seijastuvain.
SATU
Pienon-vienon prinsessa-lapsen tielläni näin: tepsutti solakoin nilkoin ja hienoin varpaanpäin, sinisilkki-simpukan helmenä heleä silmä…
Pudotin kukkasen, yrteistä yksinäisimmän, viimojen koskettamattoman vielä hiljan. Hieno-vieno jalka ylitse kulki sydänlehti-lempeni kuningasliljan.