Ja minusta kaunehin Calais on, hän on nuori ja varrelta moitteeton. Et vedä Horatius hänelle vertaa, hänen kanssaan kuolisin tuhannen kertaa ja riemulla kulkisin kalmistohon!

HORATIUS:

Mut jos meille Venus loukattu suuttuu, taas lempemme vanhan syttyä suo, jos vaalealtani vakavuus puuttuu, jos mieleni hänestä kääntyy ja muuttuu ja jalkojes juureen mun jälleen tuo…?

LYDIA:

Calais on nuori ja tunteensa säilyy, sun lempesi, laulaja, haavetta lie, se kyyhkynä maassa ja ilmassa häilyy, se vaihtelee kuni tuulen tie; mut jos se sun jälleen luokseni vie, niin hymyten aukaisen hyljätyn sylin, sa elossa, kuolossa ystävä ylin!

LAULAJAN TARINA

Taivas poisti polultani karkelon ja keiman, löi minun otsaani orpouden leiman.

Näin, että ain' olen kohtaloni vanki, jollen ma kärsien onnea hanki.

Huokasin: siis olen lyöty ja köytty, milloin on tuskassa autuutta löytty!

Lauluiksi muuttuivat murheeni aiheet: kauneudeks elämäni katkerimmat vaiheet.