Nyt ma laula en, ma kuuntelen sydämeni suurta hiljaisuutta…
Lienet vainaan syön, kannat halki yön mykän kaiun ajast'aikain takaa…
Itse patsas lien päässä elon tien… Väsynyt vaeltaja allain makaa…
YKSIN JÄÄNYT
Kuinka lienenkin näin yksin jäänyt? Saavu ystävää ei edes harvaa… Maailman menosta en mitään arvaa, liekö kylmä vaiko lämmin sää nyt…
Arvaan vainen aatosteni juoksun, näen kuin ne kulkee kaukaisuuteen levittäen yöni hiljaisuuteen ammoin kuihtuneiden kukkain tuoksuu…
Kukkain tuoksun, päätä huumaavaisen, päivän paisteen kilon silmän kaiheen, onnen muiston, iki-itkun aiheen, lemmen murheen, lemmen riemun laisen…
Tyydyn tähän autuuteeni poloon… Tulkaa kaikki turhat tuulentuvat! Teitä kaipaan kadonnehen kuvat sydämeni suureen yksin-oloon…
SILKINKUTOJAT
Me ijäti kudomme silkkiä pitkää ja ryysyt on yllämme yhä, työryysyt on yllämme elämän kaiken, oli rikkaalla arki tai pyhä! Me aarteilla täytämme valtameri-laivat, me kullaksi muutamme jäsentemme vaivat, mut ryysyt on yllämme yhä, oli rikkaalla arki tai pyhä!