Nyt olen vanha. Monta on rinnassa haavaa syvää, niidenkin lyömää, joille tein hyvää; ne syvimmin viiltää. Kaikki on murtunut, työni niinkuin elämäni päivät, haihtuneet silmistä unelman häivät; vain kyynele kiiltää…
Väsynyt olen, väsynyt elämän taisteloon pitkään, ei enää yllytä toivot mitkään, ei edes viha… Salli, oi, Herra, salli jo toinen ja todempi oppi: levätä raukean rauhaisa soppi ja varjoisa piha!
SYKSY
Lehdet lentää, tuuli käy, kiiltää märkä maa, syksyn ilta hämärtäy, tähti tuikahtaa…
Suvi suven jälkehen kuihtuu, taakse jää, halki kylmän kyynelen muisto välkähtää…
VANHA LUOSTARI
Kulkee kuun ja päivän silta yli vanhan kaarikaton, lankee pinjan tumma varjo yli vanhan nurmimaton.
Illan tiessä niinkuin aamun raunioilla mykkä palmu, veriruusut, villi viini, unhoituksen vieno valmu…
Muurin luona vanha nunna niinkuin varjo liikkuu hiljaa hoitain pyhän yrttitarhan okahaista ruusuviljaa…
Kukkaa kastaa, jälleen vaipuu rukoukseen oven pieleen: "Mater Dei, anna rauha ylpeään ja nurjaan mieleen!"