"Anna rauha", toistaa pinjat, palmut, ruusut alla uksen, synkät sypressit ja pienet univalmut unhoituksen…
KUURAINEN KANNEL
Taas härmän kuu, taas talvi kuuraa seuloo, puut lehdettömät huurre-huntuun neuloo ja hämy pitkä lankee riitemaille… Jääkukat sille, mi jäi kukkaa vaille.
Jääkukat mulle syvään sydänalaan, jään helke lauluun, jonka laulaa halaan hänelle, mi on elostani poissa, mut vierelläni kauneuden koissa!
Me rakastimme, toisiltamme saimme sen kaiken, mitä elämältä haimme, mut oman itsemme me muille veimme… Ah, ystäväni, miksi näin me teimme!
Vain sikskö, ett' ois halki elon harhain ain lempemme kuin paiste tähtitarhain niin kirkas, kaukainen ja kaihonhyvä, niin korkee, koskematon, ijäis-syvä!
Ja ett' ois meillä latu laulajoiden ja onni käydä tiemme unelmoiden, niin yksin kuni tähdet ilmanpielen, vain kanteloina kauniin kaihomielen!