Se unesta ja usvasta
loi kuvat tarujen.
Maan karkeahan totuuteen
sokeni silmä sen.
SIPRI JA PAPPI.
Pappi pöntössä pakisi.
Siprin ukko ulkotöissä,
opin lautsalla omalla
koki kansaa kaikenmoista,
sysipäätä syynalaista
Herran vahvalla valolla.
Sinne lykkivät lylynsä
alta temppelin ajoivat
kirkon katrahat koreat,
kuulijat kurinalaiset
haapiohon halvan miehen.
Tuostapa paheni pappi.
Saapui saalahan sijoille,
kotahan kotoisen noidan.
Virkkoi:
»Vaeltelet viassa,
ajat Hornan hiirakolla,
Louhen luudalla lakaiset
lampaat Herran huonehesta,
hyvän Kiesuksen karitsat
Perkeleen tulipesähän,
polttohon ijäisen pätsin.»
Ukko uunilta urahti,
uskon piltti umpisilmä:
»Ei ne ehdi Louhen lapset,
Lemmon linnut liiatenkaan,
saati Kiesuksen karitsat,
maata kirkon karsinassa,
unilukkarin lutissa,
kun on kiire kirkkahilla,
hätä häijyillä rutompi
veden viivaan vieremille,
hyvän paimehen parihin.
Kova on kivinen kirkko,
armo alttarin kovempi
sielun sairahan kokea.»