»Kanta kirkon kalliolla,
Kiesus itse sen takoja.
Tie on taivahan tukala,
ylen helppo helvettihin.»
»Niinp' on tiukka tietäjistä,
kovan käyjästä kysyntä,
joka aukoo armon portit,
voitelee sanan saranat,
papin ylpeän ylätse,
aamusaarnojen alatse.»
Pappi partaansa hymähti:
»Hyvä mieli hyypiöllä
itse paavina pakista,
seista synninpäästäjänä,
koota korkeat kolehdit.»
Sipri siihen säätelevi:
»Lienen laatuisa hyvinkin.
Sanon: jo ollahan ovella,
paratiisin porstuassa,
aika on siirtyä sisälle,
kartanohon kaunoisahan,
itseensä ilosalihin.
Siellä istuu jo isäntä,
julkisen Jumalan Poika
edessä elämän leipä,
taivaan kynttilät kädessä.
Sanovi sanalla tuolla,
suulla haastavi sulolla:
Astukaatte atrialle
armon pöytähän pyhähän,
laverille laupeuden.
Lausuu vielä lauhemmasti
lapsille ladun lavean:
Etkö muista muinaistasi,
tunne et tuttua sijoa?
Tääll' itkit ikäsi pitkän,
ikäsi iloinnet vielä
ylhän Ylkäsi sylissä
manttelissa Maariaisen,
valossa Vapahtajasi,
alla kasvon Kaikkivallan.»
Suuttuu jo pahainen pappi.
Sanan Siprille sihahti,
aatoksen apean ampui:
»Jos ois aika ammohinen,
elo entisen tapainen,
autuudestaan ankarampi,
virkavallalta visumpi,
se sun viskaisi vetehen,
rohdintukkona tulehen,
siinä surkea sulaisit,
katoaisitki katala,
ruman hengen ruumenina,
Saatanan purupaloina.»
Vastasi vakainen vanhus:
»Siin' olen sytenyt synkkä,
kitunut eloni kaiken
tuskissa Jumalan tulen,
pirun pitkän pihdin päässä,
viime tuomion vihassa…»