Kuului kolkutus kodassa.
Sipri siirsi säppeänsä.
Tuosta tungeikse tupahan
jälleen raukka raadollinen,
lammas laumasta erinnyt,
tuli henkensä hädässä
apua anelemahan,
hyvän paapan palsamia
sydänkäärmehen kähyihin.
Sipri haavoja siteli,
valoi voiteella sulalla,
medellä makean mahlan.
Siitä kiukaalle kipusi,
kuutamoisen kulmaluille,
avasi sanaiset arkut,
veti viiet virsikirjat
alta salpojen salaisten
suuren Luojan sulkkusista.
Lentoon siipensä levitti
Taaton tuttavan tuville,
enkelten esipihoille,
Kaikkivallan kartanoihin.
Pappi pyörsi pappilahan.
KYTHERAN VANKI
LASZIATE OGNI SPERANZA…
Ken Kytherassa ollut on, hän mennyttä on miestä,
hän kuoloon saakka kantaa saa sen ihanuuden iestä.
Tuo hälle kaikki kauneus ja riemut elämän,
niin köyhiksi ja halvoiksi ne arvioipi hän!
Tuo hälle rypäl hehkuvin, maa mit' on koskaan luonut,
hän kalkin kalliin työntää pois: on noitajuoman juonut!
Tuo paratiisin omenat; ei viehdy punakuoreen!
On menneeseen hän köytty kuin Tannhäuser Venusvuoreen.
Hänt' tykö kutsu: ohi käy, hän tullut näät on sieltä,
miss' ymmärretään, haastellaan vain jumalien kieltä.