Mies kelmee, musta niinkuin paholainen sisälle kompuroi ja kiroaa, vuoteelle rötkähtää ja kivust' ähkää. Kuin lehti vaimo kalvas vavahtaa: »Mies parkani, sa taasko, joko taas, litviikkis viinaan heitit kaikki tyyni?»
Oi ihmistä! Kurjuuden mitta nähkää, mun heikot, kapinoivat kudossyyni! Sa muistojeni kenttäin keijukainen, tuo on hän siis, hän, haavekuninkaas, jot' uskollisna uotit kesäst' kesään, nokinen hirviö, mi hoippuu pesään tuottaakseen tuskaa, itse kärsiäkseen! Niin häntä vihaan kuin ma sua lemmin.
Sa miilun-musta mies, miss' aikaisemmin jo hahmos näin? Haa, ma tunnen sunkin! Minussa kuvaista on vähän kunkin. Saan kuolinhetkess' aavanäköisyyden, mun sydämeni sairaat hermosuitsut kaikkeuden kaukoputkiks kamartuu. En ole entinen, en aine, puu ma enää, olen poltto, tuli itse, liekitsen unhoituksen uumenitse maapallon sisällä, maapallon päällä. Minusta orpo osa vain on täällä, muu muualla…
Niin, sinut näinkään missä? Se jossain oli niinkuin helvetissä todellakin. Se oisko ollut unta? Todellisuudesta se todellisin tuo oli näky; pauke, ryske sen niin luonnonvoimassansa valtainen ja vihlova kuin juur' ois kiireimmillään maailman luomispäivä ollut pisin.
Ma siellä valtaa käytin, säädin lain. Ja musta mies, mi tuoss' on viimeisillään, myös oli yksi orjajoukostain.
VALTALAULU
Sirisee sirkkelit, väkipyörät vonkuu, puskurit puhkaa, vikisee vintturit, rätyporat räiskää, jytisee juntat, maasuunit hohkaa. Tuliputket, tampit, nostoranat, rattaat, akselit, raamit, mutterit, nastat, muotit ja hormit, kasarit, sorvit, survimet, purnut, letkut ja pumput, vihloo ja vinkuu, jymisee, jytkää, sähisee, sylkee hikeä, tulta, hehkusile-siimaa, meltoa kuonaa.
Savunielut tupruaa, säenhatut säihkää, kohisee kourut. Touvit ja hihnat, puomit ja vitjat, pollarit, puoshaat narisee, kolisee, litisee, läiskää. Kiilat ja pihdit, meisselit, sierat, kiertimet, koukut, kammet ja kairat, järsii ja jyrsii, kerii ja kehrää, katkoo ja murtaa, pistää ja loikkaa, hyökäsee, hytkii, laatii ja laastii.
Painakaa paljetta, mustat miehet, ontelosilmät, tahtoni orjat! Kaivakaa hautaa haaveenne maata, luurankolaumat, elämän narrit! Isoan, janoan uhreja uusia Mammonan myllyyn, pääoman pätsiin!