HARMAA LINTU
Välkkyisän pilven vanaa, sinisess' usvass', ui pursi purjein harmain kuin suuri, harmaa lintu, mi siivin väsynein pois elämästä liukuu.
Yön untuvainen kuorma, murheinen ihanuus, en sulle löydä sanaa. Noin juuri, armain, kultaiseen surun sineen katosi sielujemme kirjekyyhky…
MYÖHÄINEN ONNETAR
Oi vasta silloin, silloin saapuu hän, Satujen-tytti, Hyvyys elämän, ja kantaa vienoon kevätkasteeseen lapsuuden unelman sammaltuneen, kun kaikk' on ohi, kaunis elonpuu jo vanhuuttansa vaipuu, kumartuu.
Oi vasta silloin, silloin saapuu hän, Tien-opas viisas Kaikkitietävän, ja näyttää kukkulalta kaihon maan, jonnekka jalk' ei enää jaksakaan, kun umpipolut öisen iljanteen jo taittoi matkamiehen polvilleen.
Oi vasta silloin, silloin saapuu hän, Lähetti ylimmäisen ystävän ja häihin kutsu, konsa morsian jo kuoli lemmen liekkikuoleman kuin lesket Intian. — Vain laulu tää myöhäistä Onnetarta tervehtää.
ILTA
Niin tulee tumma ilta ja aallot viihtyvät, ja raukkaan sydämeen kuin lampeen tyveneen heijastaa taivahilta yön suuret kynttilät.
Niin sammuu poltto, kaipuu. Saa siimeen, jota pyys helmassa heltehen maan raukee kukkanen. Pois tuskan hetket haipuu siivilles, ijäisyys.