LYHTYLASIEN LAULU

KELTALYHTY

Helisen, helisen myötä ilman tuulien, tuuliharppu-sielujen.

Valaisen, valaisen iltaa iloliekkien, kirmaa ilokeijujen.

Kuuntelen, kuuntelen nyyhkytystä sydänten, katkenneiden hermojen.

Katselen, katselen pisarointaa hetkien ikuisuuden merehen.

Taukoomatta saatto seppelpäinen tästä rientää soiton tahtiin pikaan, thyrsus-sauvoin, jumalien lailla, niinkuin kuolemaa ei olisikaan.

Tuonne sortuu ne kuin vierinkivet, sielut raskaat, liepehiltä hälyn maantien viereen salakuorminensa pettäminä sydämen ja älyn.

Hetken sinkoo leikin sininuoli, palaa taideteon taivaankaari. Ihmisrinta himoaa ja hiiltyy, katoaa kuin kangastava saari.