»Oli kuolo se kuulun Cora la Bellan… Ja likaisen rahan ja rasvaisen hellan ja patronne-paikan sai Marianne! »Hän on kivi ja muuri ja puu, mikä vaan, mut yksi on varmaa: ei milloinkaan hän olla voi kuin on Mathilde ja Jeanne!»
Mies huokaa, ja änkkää huolissaan:
»Olet hassu sa vallan, ma chère Marianne!»
SIAMIN KAKSOISET.
Sama ruumis ja sentään eri, eri sielu ja yhteinen veri, kaks päätä ja kaksi jalkaa: siit' taistelu ainainen alkaa. Kaksyhteys tää, yks minä sanoo syyttäen: sinä ja sinä…
— Sun syntyä tullut ois eläinten sokeaan sukuun,
mun tähtien lukuun…
— Sa tuomitset väärin luonnonvaistoni vapaan
tekopyhien tapaan…
— Olet olentoni onnettomuus, sen tauti ja pahka,
suosammal ja rahka…
— Tuot tuntooni vieraan pakon ja syyttömän soiman,
teet paheeksi voiman…
— Sa vedät mun alas maan matalaan liejuun ja likaan,
viet askeleet vikaan…
— Sa lähteensilmästä sieluni sumentuvan
säret taivahan kuvan…