Rukoilee rauta tulta lietsojaansa: — Jo palan, hehkun, lakkaa polttamasta! Mut tuli vastaa: — Et lie valmis vielä, punainen, jäykkäniska olet vasta, sun täytyy sulaks, valkeaksi tulla ja valua kuin vaha pehmehin kädessä mestarin.
Ihminen elämää kuin rauta tulta myös rukoilee: — Ahjosta tuskan auta! Elämä vastaa: — Et lie valmis vielä, on kova sydämes kuin hehkurauta, sen täytyy sulaks, valkeaksi tulla, säiläksi sädehtiväks voittajan, aseeksi Jumalan.
RAMPA SYDÄN.
Ihmiset veljet, tahtoisin sanoa teille hyvän ja lempeän sanan, tahtoisin antaa teille lahjarunsahan käden, tahtoisin lähetä teitä lämmössä katsehen kauniin.
Mutta mun kieleni kanta kankea on ja mykkä, käteni hervoton, tyhjä, ja mun katseeni, ah, on kaukaisuuksien vanki…
Sydän yksin roihuaa, elää ja palaa vihaa ja syytöstä synkkää vastaan kättäni köyhää, kohtaan kieltäni mykkää ja katsetta kylmää kaukaisuuksien soihduilla sokaistua…
Sydän yksin roihuaa, elää ja palaa lempeä, uljasta uhrimieltä ja kaipuuta teihin, te ihmiset veljet, sydän, tuo rampa raukka, joll' ei ole kättä, ei silmää, ei suuta, millä haastaa…
ELÄMÄN NAAMIOT.
Elämä, kuinka monin muodoin, nimin sa vastaan tulet: narrin helistimin ja traagillisen muusan murhevöin, marttyyri-ilmein, mustin tihutöin!
Ja kuink' on arvaamaton tahtos linko,
— se mielipuolenko vai sankarinko? —
sa, joll' on ilon, irveen naamarit
ja hulluinhuoneen keisarkoturnit,