Näin haudan hiljaisen, haudalla poppelin yökastein siunatun, Auroran kyynelin… Ja aamun sätehet kun koski siihen, se helisi kuin patsas Memnonin.
Se hauta oli mun, ja lehtipilarille soi kuollut sielu kaipuun taivahille… Ja sävel, jonka kuulin, juur' ol' laulu se, min laulaa tullut ois mun ihmisille.
TAIVAS JA MERI.
Oi Jumala, jos taivas olet sa, niin meri olen minä, sieluuni syleilys ma imen aaltoin välkkehinä. En mitään ole ma, vain kuilu, kuvainen, rikosten pitkäin itku ijäinen,
vain tähtein haaverata, hauta suuri haaksirikkoisten… Ma laulan heille vaipuessa kaiken merehen: mua ällös sa, äl' itseäskään kiroa, myös täällä, täällä asuu Jumala!