Ja niinkuin viini virtas luoksein kansa
lähteissään rikas, köyhä tullessansa.
Nyt viimeisetkin ovat loitonneet.
Vain sydän yksin laulaa lauluansa.
Niin, kenpä muisti valmut varisseet,
kaikk' Kaffan, Turkestanin rypäleet,
kaikk' immet, jotka sydänhurmeessani
kuin Tigris-virrassa on kylpeneet
ja juoneet lemmen-unta lauluistani!
Hyvästi kaikki! Maljan huuliltani
Ja luutun kädestäin nyt rikki lyön!
Ja hymyyn kuollehille kuollessani.
MAHOURAN TANSSI.
Hän syntynyt on kotimaassa banaanin ja taatelin laps mulatin ja ekvaattorin päivän syleilyt hän tuntee ja El Ajadin, Jussufin… Mut palkeilla nyt Tavernin hän tanssii. Häll' elfenluust' on hampahat niin valkeat,
kuin saalistava pantteri hän nauraa. Kil kal lyö nilkkain renkahat kuin kastanjetit, bambulat, ja niitä vastaan kuparinen pinta kuin kumu maan. Ja huutoon kiimaisaan kuin villin linnun, apinan yöss' Afrikan sun ahnas viikuna tuon tuosta puhkee.
Kas tytär mustan Nubian hän tietää: heimoille veren kalpean, tuon riutuvan, on veren veto silmän kiivain pyynti, ja kaupungissa kulttuurin on paras olla barbaarin! On rikkautta villiriistan myynti, kimmoisat pohkeet, kaulan kaarto, rinta… Siit' annetahan korkein ilon-hinta!
PIENI ILA-SHAH.
Oli kerran
prinsessa kuin hymy Herran,
pieni Ila-Shah.
Istui, katsoi ikkunaltaan
kultakalaa kulta-altaan,
kukkaa mantelin.
Toki toivotteli muuta:
kaukometsänrannan kuuta
pieni Ila-Shah,
päivää paistavaista lokaan,
onnen puuta kera okaan.
Niinpä kerran
säde päivän, terttu Herran,
pieni Ila-Shah
kadonneeksi kaivattihin.
Koskaan arvattu ei mihin.
Piili pilvehen.
Polki kaikki maantienloat,
taittoi onnen ruusut, oat,
pieni Ila-Shah.
Tuli rikkaaks köyhän lailla,
kuoli kuninkuutta vailla.