Sitten seuraa taas pitkä aika äänettömyyttä. Pimeä huone on täynnä näkymättömien mielikuvien hartautta.
— Minne lähdemme tänä iltana? kysyy vihdoin laulajatar heräten ajatuksistaan.
— Tulisitko sinne, minne minä tahtoisin?
— Tulen kyllä.
— Oikeinko totta?
— Oikein totta. Tai ethän vain sotaan aio minua vietellä?
Inkeri hiipii ystävättärensä selän taa ja kuiskaa hänen korvaansa hyväilevästi:
— Jonnekin, missä on italialaisia lehtiä, joista voisi nähdä, ketkä ovat kaatuneet sodassa…
— No, se käy laatuun.
— Luuletko, että voisin päästä Punaiseen ristiin? kysyy Inkeri taas hetken kuluttua.