— Maailma on täynnä hyviä ihmisiä!
— Kaikki ovat minulle parempia kuin sinä.
— Sinun tähtesi juuri olen tehnyt itseni pahemmaksi kuin mitä olen.
— Muut tekevät päinvastoin, tahtovat näyttää paremmilta kuin mitä ovat! Tiedän sen kyllä, mutta kun on kerran kadottanut ehdottomuuden unelmansa, tyytyy mihin tahansa, kallistaa päänsä kenen syliin tahansa. Sitä juuri en koskaan voi antaa sinulle anteeksi, että särjit minussa ehdottomuuden unelman.
— Enkä minä sinulle sitä, että vaikeina hetkinäsi hait lohtua muualta, etkä minun luotani. Minäkin kerroin sielunhätäni sinulle. Mutta en saanut sinulta ymmärtämystä.
— Luuletko siis, että oli niin hauskaa nähdä ainaista epätoivoasi. Tuotin sinulle pelkkää murhetta. Rakkauden olemus on onni, ilo. Näin, ettet rakastanut minua.
— Niin, sinä mittaat rakkauden suuruuden riemun mukaan, minä tuskan. Olemme niin erilaiset. Luuletko, että olisin muuten jaksanut kärsiä niin paljon, ellen olisi sinua rakastanut!
— Ja luuletko, että minä koskaan olisin heittäytynyt muiden armoille, ellen olisi ollut niin syvästi epätoivoinen!
— Jos olisit rakastanut minua, et olisi voinut sitä tehdä. Mutta et rakastanut, et rakasta, et ole koskaan rakastanutkaan!
— Rakastan vieläkin, mutta en usko sinuun enää. En voi tuntea sinua läheiseksi, omaiseksi. Sen pettymyksen jälkeen.