— Oli. Sillä nyt minulla ei ole mitään, ei mitään. Kaikki on ollut turhaa, kun et rakastakaan minua!
— Silloin kun minä sinusta tein saman huomion, silloin tuli tuska minunkin ylitseni. Toistenkin tuska. Siihen asti tein riemulla vaikka julmurin tekoja, erään korkeamman elämän arvon tähden. Vaikkakin se koski. Tyhjän tähden! Et rakastanutkaan minua!
— Rakastan sinua enemmän kuin ketään maailmassa.
— Mutta silloin!
— Tarvitsin aikaa.
— Minä en voinut odottaa.
— Jos olisit oikein rakastanut, olisit voinut odottaa, olisit ymmärtänyt minut, olisit uskonut minuun… Nyt on kaikki onni särkynyt.
— Ja kaikki ollut turhaa.
— Kaikki!
— Voi meitä!