— Mutta sinullakin on lapsia toisen kanssa! Enkä sitäpaitsi vaadikaan sinulta mitään. Enhän minä ole pyrkinyt avioliittoon kanssasi! En edes voi. Minulla ei milloinkaan ole ollut minkäänlaista antautumisen tunnetta sinun suhteesi. Sinä olet niin rajallinen, niin yksilöllinen, niin kokonaan eri ihminen. Ja silloin minäkin olen sellainen. En voi sulaa, hukkua, unohtaa itseäni, koko maailmaa, niinkuin mielestäni pitäisi rakkaudessa.
— Sinäkin, Sinikka, olet oikeastaan hyvin kylmä luonne. Ärsytät, et tyydytä. Jos minäkin siis pelkkää erotiikkaa avioliitossa silmällä pitäisin, etsisin sitä varmasti muualta. Olenhan aikoinani saanut kyllä sitäkin…
— Minä en milloinkaan. Sentähden minäkin…
— Vakuutan sinulle, ei se ole koko maailma. Ei se riitä. Täytyy olla muuta yhteistä inhimillistä pää-omaa. Sillä vasta voi elää ja perustaa elämää. Ja ole varma siitä, että harvoilla on viiden vuoden yhdessä-olon jälkeen niin paljon tallella henkistä pääomaa kuin meillä…
— Mutta minusta tuntuu, että avioliittoon mennessä kuitenkin on otettava huomioon erotiikka.
— Se kuluu aina pois, ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä aiot ajaa takaa, saat lakkaamatta erota ja yhtyä, vaihtaa miehiä… Sen mukaan ei voi toimia. Se on hävittävää voimaa. Ja on oikein, että yhteiskunta tuomitsee ne, jotka sen vaiston pyörremyrskyssä kiitävät.
Sinikka katseli surumielisesti eteensä.
— Näin minäkin usein ajattelen ja silloin on minusta aina niin luonnollista, että me olemme yhdessä, että avioliitto sinun kanssasi on minulle ainoa oikea ja mahdollinen. Mutta sitten taas tunnen, että minussa on toisia puolia, joille tekisin vääryyttä, jotka sillä tappaisin. Ja minä en tahdo tehdä milleen puolelle itsessäni vääryyttä. Olen sellainen kuin olen. Ja sen vuoksi koetan juuri lakkaamatta eritellä itseäni ollakseni selvillä siitä, millainen oikeastaan olen ja mitä minun pitäisi tehdä…
— Siitä ei tule valmista, ei koskaan. Vaikka analysoisit kuinka hyvin tahansa, niin se ei auta mitään. Voi analysoida ikänsä. Jokainen uusi päivä on uutta elämää, uusia kokemuksia, jokainen ilta tuo uuden tilityksen, mutta tilinpäätöstä ei tule ennenkuin kuolemassa. Ja silloin on elämä jo särkynyt. Uskalla siis kerrankin nähdä suuresti ja tehdä joku suuri synteesi! Ihmisen täytyy, näet, aina alistaa. Vähemmän tärkeä tärkeämmälle. Saadakseen elämälleen eheyden ja pelastaakseen elämäntyönsä. Jos et sitä voi, olet perikatoon tuomittu.
— Lienen sitten tuomittu. En voi rikkoa itseäni vastaan.