II.

Niin vielä leikin, laulan elämästä kuin tuhat kertaa muinoinkin ma tein, mut varjo vain oon elon mailla näillä: siit' irti ammoin on jo sydämein.

Tuoll' alla akkunani keltakrassit kuin kulta aaltoo, säleen alta soi kuin tuttu sydänhelke. — Kaiku menneen! Noin nauraa, itkeä en enää voi!

AUTIO POLKU.

On syksy tullut ja synkät yöt, on ehtynyt purojen juoksu, ja parmailla ruskean, raukean maan on kuolleiden kukkien tuoksu.

Myös sieluni pohjalla kylmä on yö, kato kulmilla kukkaisteiden, vain polku autio eespäin vie yli korsien paleltuneiden.

TUHLARI.

Elämän kaiken tuhlari olin, tuhlarin polkuja tuhmia polin. Nyt olen köyhä, tyhjä on sydän, autio pää nyt; ei ole ainoaa, ainoaa laulua yöhöni jäänyt.

Kerran ne raikuivat kaikkien kuulla, Sirkkuina ilman, sulolla suulla kun minä rintani aarteita jaoin. Nyt olen köyhä, köyhä ja vanha, otsani uurrettu murheen vaoin.

Laupias Luoja, muistuta mieleen elämän parhain! Kiinnä se särkyneen soittoni kieleen, jotta se sieltä siunaten helkkäis, kaikuisi ylitse kohtalon harhain;