Unhottumaan, vanhettumaan
tuhansia vuosia paikallaan.
JÄHMETYS.
Nyt on hullun hyvä olla, hiljainen ja tyyni, nyt ei paina pahuus muiden eikä omat syyni.
Kaukaa katsoo kalvahtanut
myrskyisätä merta,
muistaa tarun lainehilta
kesäisiltä kerta.
Seisoo syyttä sydämetön, hyhmä jäinen saartuu, eikä tunne eikä tiedä: kinos päällä kaartuu…
PELKO.
Puissa tuulen vongahtelu, sadeliukkaat kalliot… — — — — — Vaiti, seis! — — — — — — Nyt mikä kiilsi? Kirkas, jäinen jättikyynel. Mikä korvahan viilsi? Avuttoman lapsen huuto. — — — — — Hiivi hiljaa, kuiski silmin: peikot asuu mailla näillä… Hiivi hiljaa varpaanpäillä…
VALKEAT VALLAT.
Teihin ma uskoa tahdon, valkeat vallat, vaikkakin yö yhä lankeaa pakkaispieli. Teihin ma katsehen kannan, kuolottomat, vaikka mun sieluni silmissä kauneus kuolee.